Artikkelit 2018


13.2.2018 10.00

Kokeilun paikan ”hälläpyörä” sinkoaa ideoita ja ratkaisuja

Kokeilukulttuurin vahvistaminen on yksi pääministeri Juha Sipilän hallituksen kärkihankkeista. Valtioneuvoston kanslian kärkihanke on luonut digitaalisen Kokeilun paikka -verkkopalvelun, joka on kehitetty yhteistyössä suomalaisen kokeilijayhteisön kanssa. Valtioneuvoston kanslia ja Motiva Oy työstävät nyt yhdessä keinoja kokeilutoiminnan ja syntyneiden ideoiden kehittämiseksi.

”Ajallemme on tyypillistä tietynlainen demokratiavaje. Jo pitkään on ulkoistettu asioita julkishallinnolle, mutta nyt tarvitaan kaikki kynnelle kykenevät kokeilemaan uusia ratkaisuja. Suomen etu on kaikkien suomalaisten etu”, muistuttaa erityisasiantuntija Johanna Kotipelto Valtioneuvoston kansliasta.

Tarkoituksena on purkaa hallinnollisia esteitä ja ripeyttää ratkaisujen siirtymistä käytäntöön matkalla kohti kestävän kehityksen yhteiskuntaa. Hallituksen teemat kokeiluille ovat kiertotalous, tekoäly ja työllisyys. Uusia teemoja tulee ajan myötä. Kiertotalouteen liittyvä kokeiluhaku toteutettiin kesällä 2017. Kotipellon mielestä maailma on täynnä viheliäisiä ongelmia, joita virkamieskunta ei pysty päivätyönään ratkomaan.

”Tarvitsemme arjen sankareita omine intohimoineen ja osaamisalueineen mukaan, jotta hyvinvointi lisääntyy ja kansantalous kohenee. Myös työ muuttuu: uusi työ on yhdessä oppimista ja yhteisten ongelmien ratkomista”, hän jatkaa.

Opit ja kokemukset vaihtoon

Kokeilun paikan ensimmäinen teema tuottaa jo tukevia tuloksia kiertotalouteen. Osa ideoista on päässyt jatkokehitykseen ja kokeiluun. Kokeilun paikka on kuin hälläpyörä, jossa yhdessä jaetaan tietoa, oppeja ja kokemuksia samalla kun etsitään ratkaisuja ja törmäytetään toimijoita.

Esimerkiksi Eskolan ja Lapinjärven ennakkoluuloton idea koulun pidosta yhteistyönä voisi turvata lähikoulun vaikkapa Lapin ”selekosilla”. Sitran Fiksu arki -kehitysohjelmaan valituista 10 hankkeesta kolme oli mukana myös Kokeilun paikassa: Shareit Blox Car, Hävikkiravintola Loop ja Mäskikokeilu katuruokana.

Sitran Fiksu arki -kehitysohjelma

Kokeilun paikka voi siis toimia väylänä lisäbuustin ja rahoituksen lähteille. Prosesseista tehdään mahdollisimman epäbyrokraattisia ja kannustavia. Keskeistä on saada hyvin onnistuneen kokeilun hyvät menettelyt ja opetukset jakoon muille.

Motivan mukaan tulo juurruttaa kokeiluja vankemmin arjen tekemisiin. Motivan verkostot ovat laajat ja näkemys ihmiskeskeinen. Hallinto on usein kauempana arjesta. Viime vuonna kärkihankkeen voimavarat menivät pitkälti Kokeilun paikan käynnistämiseen ja digitaalisen alustan rakentamiseen. Tänä vuonna laajennetaan näkökulmaa sisältöön, ideoiden kehittämiseen, asiakastukeen ja viestintään sekä yhdessä tekemiseen.

”Viestin viemiseen tulee käytännössä paljon lisää resurssia. Tähän saakka voimavarat ovat pitkälti menneet Kokeilun paikan käynnistämiseen ja digitaalisen alustan rakentamiseen. Nyt voidaan laajentaa näkökulmaa. Uutta on myös kattavampi tuki Kokeilun paikan asiakkaille”, toteaa Kokeilun paikan tuore projektipäällikkö Lea Gynther Motivasta.

Kokeilevassa kehittämisessä ikään kuin testataan jotain hypoteesia, jotta nähdään kannattaako jatkaa.

”Vaikka verkkopalvelu on ollut pystyssä vasta vuoden, siellä on jo 700 käyttäjää ja noin 350 kokeilua. Kiertotalouteen liittyviä ideoita on satakunta. Sosiaalinen puoli ja vapaaehtoistoiminta näkyvät niin ikään vahvasti kokeiluissa”, sanoo asiantuntija Elina Ovaskainen Motivasta.

Jyvät akanoista

Kokeilun paikassa seulotaan ja ryhmitellään systemaattisesti uusia ajatuksia ja ideoita. Sieltä löytyy ituja kasvatettavaksi ja kehitettäväksi edelleen erilaisissa kiihdyttämöissä. Kokeilun paikalla on hyvät yhteydet Sitraan, joten sieltä on mahdollista saada sopivia kohteita myös Sitran edistämään ”vaikuttavuusinvestoimiseen”.

”Vaikuttavuusinvestoinnissa yhteiskunnan rahoitusta ohjataan uudella tavalla ostamalla suoritteiden sijaan tuloksia ja vaikuttavuutta”, Gynther toteaa.

Ennen verkkopalvelun rakentamista tehtiin tutkimus siitä, mitä kokeilukentältä puuttuu Suomessa. Hankerahoitusta on saatavissa, jopa niin paljon, että sitä jää käyttämättä. Hankehakujen kriteerit ovat usein vaikeaselkoisia ja ehdot muutenkin kovin byrokraattisia. Kokeilun paikkaan on matala kynnys ja seuraavan parin vuoden aikana pitäisi toiminnassa miettiä myös sitä, miten turvataan toiminnan jatkuminen pidemmällä aikajänteellä ja löydetään yhteinen sävel läpi hallinnon siilojen.

Teksti: Sirpa Mustonen

Erityisasiantuntija Johanna Kotipelto tuli Valtioneuvoston kansliaan vuonna 2016 tehtävänään rakentaa pienkokeiluille digitaalinen joukkorahoitusalusta. Hänellä on vuosien vankka kokemus verohallinnosta digitaalisten palveluiden rakentamisesta ja markkinoinnista. Hänen päävastuualueensa Kokeilun paikassa on digitaalinen palvelukokonaisuus.

Johtava asiantuntija Lea Gynther on työskennellyt Motivassa vuodesta 2005. Hän on perehtynyt syvällisesti vaikutusten arviointien ja politiikka-analyysien maailmaan. Kokeilun paikassa hänen päävastuualueensa on hankkeen johtaminen, sidosryhmäyhteistyö ja rahoitukseen liittyvät asiat.

Asiantuntija Elina Ovaskainen on työskennellyt Motivassa vuodesta 2012 erityisesti kestävän kuluttamisen ja ruokahävikin aihealueella. Kokeilun paikassa hänen päävastuualueensa on kokeilunpaikka.fi -sivuston sekä kokeilukulttuurin kehittäminen.

www.kokeilunpaikka.fi



Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 13.2.2018

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.