Tiedotteet 2014


6.10.2014 8.00

Hanki harkiten – valtakunnallinen Energiansäästöviikko starttaa maanantaina

Maanantaina 6.10. käynnistyy Motivan koordinoima valtakunnallinen Energiansäästöviikko jo 18. kertaa. Mukaan on ennakkoon ilmoittautunut yli kolmesataa kuntaa, yritystä ja yhteisöä eri puolilta Suomea. Viikon teemana on tänä vuonna hankintojen eko- ja energiatehokkuus työpaikoilla, kotona ja liikenteessä.

Energiansäästöviikko kannustaa suomalaisia hankkimaan harkiten ja pienentämään kulutuksen ympäristö- ja ilmastovaikutuksia. Julkisella sektorilla ja yrityksissä on mahdollista säästää energiaa, materiaaleja ja myös rahaa kestävillä hankinnoilla.

Energia- ja ekotehokkuutta painottavat hankinnat myös edistävät uusien, kilpailukykyisten ja ympäristöystävällisten tuotteiden ja palvelujen pääsyä markkinoille. Julkisella sektorilla on velvollisuus ottaa huomioon vihreän teknologian ratkaisut hankinnoissaan.

Esimerkiksi kunnat tekevät hankintoja noin 30 miljardin euron edestä vuodessa, mikä vastaa 75 prosenttia julkisen sektorin hankinnoista. Ympäristövaikutusten näkökulmasta merkittävimpiä ovat ajoneuvohankinnat, energian- ja lämmönhankinta sekä elintarvike- ja ruokapalveluhankinnat.

Energiansäästöviikolle osallistuu tänä vuonna ennätysmäärä kuntia ja kuntayhtymiä, lähes 70 viettäjää. Lisäksi mukana on 80 yritystä tai yhteisöä, jotka kampanjoivat järkevän energiankäytön puolesta toimipaikoillaan ympäri Suomen, esimerkiksi Metsähallitus 48 paikkakunnalla ja Isännöintiliiton 400 jäsenyritystä eri puolilla Suomea. Viettäjien kampanjalupauksia voi lukea Energiansäästöviikon verkkosivuilta. Viettäjäksi voi ilmoittautua koko viikon ajan 6.-12.10.2014.

Energiansäästöviikko vie hankintatiedon luo

Energiansäästöviikko on koonnut verkkosivuilleen vinkkejä ja linkkejä, joiden avulla lämmitykseen, liikkumiseen ja ruokaan liittyviä hankintoja voi lähteä viemään eko- ja energiatehokkaampaan suuntaan. Aineistoissa on sekä työpaikoille että kotitalouksiin sopivaa materiaalia.

Suoraan asiaan pääsee Motivan hankintapalvelussa, joka auttaa julkista sektoria tuottamalla kriteerejä ja ohjeita sekä tarjoamalla neuvontaa kestävien hankintojen tekemiseen.

www.motivanhankintapalvelu.fi

Joutsenmerkin hankintaverkosto puolestaan saattaa yhteen yrityksiä, jotka haluavat kartuttaa osaamistaan kestävistä hankinnoista. Verkostossa käsitellään hankintojen vastuullisuutta muun muassa liikematkailun, toimistolaitteiden, palveluiden sekä paino- ja paperihankintojen näkökulmasta.

Kuluttajille hyvä lähtöpaikka energiatehokkuuden edistämiseen ja kestäviin valintoihin on kuluttajien energianeuvonnan portaali, joka ohjaa luotettavan ja puolueettoman tiedon lähteille asumiseen, rakentamiseen ja remontointiin, lämmitystapavalintoihin ja liikkumiseen liittyvissä asioissa.
www.eneuvonta.fi

Lisätietoa Energiansäästöviikosta:
www.energiansäästöviikko.fi

Seuraa Twitterissä @MotivanESV (https://twitter.com/MotivanESV)

Energiansäästöviikon viestintä:

viestintäpäällikkö Leila Timonen
puh. 040 5445 992, leila.timonen@motiva.fi


Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 9.8.2017

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.