Tiedotteet 2014


3.9.2014 10.00

Motiva Oy ja Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes): Pölynimurin valinnassa ei pidä tuijottaa vain tehoa

Syyskuun alussa käyttöön otettu pölynimureiden energiamerkintä auttaa kuluttajia vertailemaan laitteiden ominaisuuksia. Merkintä kertoo pölynimurista paljon enemmän kuin otto- eli moottoriteholukeman, jota on tähän asti käytetty antamaan mielikuvaa imurin puhdistustehosta.

Syyskuussa tulevat voimaan myös uudet ekosuunnitteluvaatimukset, jotka rajoittavat imureiden moottoritehoa. Uudet vaatimukset koskevat vain markkinoille saatettavia tuotteita: EU-alueella jo oleviin imureihin ei tule energiamerkkiä eikä niitä muuteta uusien suunnitteluvaatimusten mukaisiksi.

Pölynimurin energiamerkki on hyvä pohja laitteiden vertailuun: merkistä näkee imurin tärkeimmät laatutekijät eli keskimääräisen vuotuisen energiankulutuksen, pölynpoistokyvyn, poistoilman suodatuskyvyn ja äänitason. Energiankulutusta, pölynpoistoa ja poistoilman suodatusta luokitellaan merkissä asteikolla A–G.

– Aiemmin kuluttajien valinta pölynimuriostoksilla osui useimmiten laitteeseen, jossa on suurin ottoteho ja joka siten kuluttaa eniten energiaa. Nyt energiamerkki helpottaa valintaa oikeiden suoritusarvojen perusteella, ja pienemmällä energiankulutuksella päästään samaan siivoustulokseen, korostaa asiantuntija Päivi Suur-Uski Motiva Oy:stä.

Markkinoille tehokkaita, mutta energiapihejä imureita

Energiamerkinnän lisäksi syyskuun alussa tulivat voimaan uudet ekosuunnitteluvaatimukset, joilla rajoitetaan markkinoille saatettavien imurien otto- eli moottoritehoa, ei imutehoa. Ottotehon tulee olla alle 1 600 wattia, ja myös puhdistusteholle tulee vähimmäisvaatimukset. Vaatimukset eivät koske keskuspölynimureita, pelkästään akulla käytettäviä pölynimureita, märkä/märkä-kuivaimureita eivätkä teollisuusimureita.

– Markkinoille saattamisella tarkoitetaan pölynimurin asettamista ensimmäistä kertaa saataville EU:n markkinoilla. Markkinoilla jo oleviin imureihin ei lisätä energiamerkkiä eikä niitä muuteta vastaamaan ekosuunnitteluvaatimuksia, vaan EU-alueella jo olevat imurit saa myydä pois sellaisenaan, selventää turvallisuusinsinööri Seppo Niemi Turvallisuus- ja kemikaalivirastosta (Tukes).

– Sen sijaan EU-alueelle ei saa enää tuoda eikä siellä saa valmistaa imureita, jotka eivät täytä ekosuunnittelu- ja energiamerkintävaatimuksia. Markkinoille saattamisen käsite viittaa yksittäiseen pölynimuriin eikä malliin riippumatta siitä, onko imuri valmistettu yksittäiskappaleena vai sarjatuotantona, Niemi jatkaa.

Vaatimukset tiukentuvat edelleen syyskuussa 2017, jolloin enimmäisottoteho laskee entisestään ja mukaan tulee laitteiden kestävyyttä, äänitasoa ja poistoilman pölyjäämää koskevia vaatimuksia.

Lisätietoja energiamerkinnästä ja ekosuunnitteluvaatimuksista on kuluttajille suunnatussa Motivan Ostajan opas -palvelussa (www.motiva.fi/ostajanopas) ja Tukesin toiminnanharjoittajille suunnatulla www.ekosuunnittelu.info -sivustolla.

Lisätietoja:

asiantuntija Päivi Suur-Uski, Motiva Oy,
puh. 042 428 1243 paivi.suur-uski@motiva.fi

turvallisuusinsinööri Seppo Niemi, Tukes,
puh. 029 505 2167, etunimi.sukunimi@tukes.fi


Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 9.8.2017

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.