Tiedotteet 2014


16.6.2014 14.00

Motiva Services ja GreenStream yhteistyössä Kiinan energiatehokkuusmarkkinoilla

Motiva Services Oy on vuonna 2008 perustettu, Motiva Oy:n omistama yritys, joka toteuttaa energia- ja materiaalitehokkuushankkeita yhteistyössä erityisesti yritysten ja yhteisöjen kanssa. Motiva Services Oy on osallisena Team Finlandin 2-vuotisessa ”Energy Efficiency Solutions for Chinese Industrial Market” -pilottihankkeessa (EFFI), jossa GreenStreamillä on vetovastuu. Hankkeen myötä Motiva pääsi osallistumaan energia-auditointiin Kiinassa, jonne se haluaa laajentaa toimintaansa.

Menestyäkseen Kiinan markkinoilla kiinalaisen liiketoimintakulttuurin tunteminen on ensiarvoisen tärkeää. Paikallisilla suhteilla ja referensseillä, luottamuksella ja ”guanxilla” on suuri merkitys. GreenStreamin asiantuntijuus ja vuosien aikana muodostuneet verkostot, paikallisten tapojen tuntemus ja yrityksen Kiina-tiimi ovat kulmakiviä, joiden kautta GreenStream voi tarjota väylän Kiinaan hankkeeseen osallistuville yrityksille.

”Päätöksenteko kiinalaisessa yritysmaailmassa vie oman aikansa. Siksi tässä reissussa oli erityisen hienoa, että GreenStreamillä oli suhteet valmiina kohteeseen ja siellä tunnettiin oikeat ihmiset. Tämän ansiosta toiminta oli avointa; asiakkaat antoivat meidän liikkua eri paikoissa todella vapaasti, ja saimme tutkia ja perehtyä asioihin kunnolla”, sanoo Motiva Services Oy:n projektipäällikkö Jussi Jääskeläinen.

”Kiinalaiset organisaatiot ovat hyvin hierarkisia ja siellä täytyy selvästi tuntea oikeat henkilöt, jotta luottamus syntyy ja yhteistyö sujuu. Nyt kaikki oli helppoa GreenStreamin suhteiden ansiosta ja GreenStreamin paikalliset työntekijät auttoivat saamaan teknisiä tietoja paikan päällä, en olisi millään saanut yksin kasaan kaikkea sitä informaatiota. GreenStreamin Kiina-tiimistä oli apua myös tulkkauksissa kenttätyössä sekä raportoinnissa”, Jääskeläinen jatkaa. ”Motiva Services sai projektiin osallistumisen kautta tärkeän ensimmäisen referenssinsä kiinalaisesta paperiteollisuudesta.”

Energy Efficiency Solutions for the Chinese Industrial Market

Lisätietoja EFFI-hankkeesta:

Mika Sulkinoja, Director, Technology & Advisory


Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 9.8.2017

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.