Tiedotteet 2015


12.5.2015 8.00

Heikentynyt lämmönsiirto maksaa teollisuudelle vuosittain satoja miljoonia euroja

Teollisuudessa likaiset lämmönvaihtimet voivat aiheuttaa jättilaskun, joka verhoutuu muihin kustannuksiin. Siirtimien pinnoille pakkautuva lika ja erilaiset kemikaalit heikentävät lämmönsiirtoa, mikä haittaa yritysten tuotantoprosessia ja aiheuttaa turhia kustannuksia. Ongelmat lämmönsiirrossa maksavat suomalaisyrityksille vuosittain jopa puoli miljardia euroa.

Tehtaat tuottavat, ottavat talteen ja siirtävät jatkuvasti lämpöä prosessien välillä. Epäpuhtauksia sisältävien lämpövirtojen siirto tuottaa päänvaivaa monessa tuotantolaitoksessa.

– Lika ja erilaiset kemikaalit pakkautuvat siirtimien pinnoille ja heikentävät lämmönsiirtoa. Tämä haittaa tuotantoprosessia, vähentää energiatehokkuutta ja aiheuttaa turhia kustannuksia, sanoo Motivan johtava asiantuntija Lauri Suomalainen.

Lika voi olla esimerkiksi rasvaa, pölyä, kuituja tai erilaisia kemikaaleja. Myös prosessien jäähdytykseen käytettävien luonnonvesien mukana kulkeutuvat pieneliöt ja liete tarttuvat lämmönsiirtopintoihin ja heikentävät energiatehokkuutta.

– Motivan teettämän selvityksen mukaan heikentynyt lämmönsiirto aiheuttaa Suomessa teollisuudelle turhia kustannuksia jopa 500 miljoonan euron edestä vuosittain, Suomalainen kertoo.

Lämmönvaihtimien likaantuminen ja siitä aiheutuva energiatehokkuuden heikkeneminen lisää tuotannon polttoaineenkulutusta ja kasvihuonekaasupäästöjä. Se kasvattaa myös investointi-, energia- ja huoltokustannuksia sekä menetetystä tuotannosta aiheutuvia kustannuksia.

– Monet yritykset joutuvat pysäyttämään tuotannon lämmönvaihtimen puhdistuksen ajaksi. Osalla on käytössä varalämmönvaihdin, jotta tuotantoa ei tarvitse keskeyttää. Herkästi likaantuvissa kohteissa, lämmönvaihtimet on joissain tapauksissa mitoitettu tarpeettoman suuriksi. Nämä kaikki ovat hyvin kalliita ratkaisuja yritykselle, sanoo Suomalainen.

Motiva koordinoi hanketta, jossa haetaan keinoja parantaa tehtaiden lämmönsiirron ja talteenoton energiatehokkuutta. Tarkastelussa ovat prosessien lämmönsiirto-ongelmat, erilaiset lämmöntalteenoton ratkaisut, haasteellisten lämpövirtojen käsittely sekä likaantumisen ja puhdistuksen merkitys lämmönsiirtimien toimintaan. Hanke tuottaa tietoa ja ohjeistusta tehtaiden lämmönsiirron energiataloudellisuuden parantamiseen.

Motiva koordinoimassa hankkeessa ovat mukana Biaxis Oy, Huntsman Pigments and Additives, KL-Lämpö Oy, Spirax Oy, SSAB Europe Oy ja Suomen Sokeri Oy. Lisäksi hankkeeseen osallistuvat Pöyry Finland Oy ja Motiva Services Oy. Työtä rahoittavat mukana olevat yritykset sekä työ- ja elinkeinoministeriö ja Energiavirasto. Marraskuussa 2014 käynnistynyt hanke päättyy vuoden 2016 alussa.

Lisätietoja:

Motiva Oy
yksikönpäällikkö Isa-Maria Bergmann
puh. 09 6122 5010, isa.maria.berman@motiva.fi



Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 9.8.2017