Tiedotteet 2015


11.5.2015 9.00

Joutsenmerkki tulossa osakerahastoihin

Pohjoismainen ympäristömerkki eli Joutsenmerkki alkaa laatia kriteereitä osakerahastoille. Keski-Euroopassa toimii jo useita rahastojen ympäristömerkintäjärjestelmiä, mutta tällainen puuttuu vielä Pohjoismaista.

Pohjoismainen ministerineuvosto antoi Joutsenmerkille tehtäväksi laatia esiselvitys mahdollisuuksista myöntää Joutsenmerkki osakerahastoille. Esiselvitys osoitti, että alalla ollaan kiinnostuneita asiasta. Esiselvityksessä haastateltiin rahastoyhtiöitä kaikista Pohjoismaista.

– Rahastoyhtiöiden kiinnostus tehdä vastuullisia rahastoja syntyy kysynnän kautta, ja uskoisin, että isot rahastosijoittajat arvottaisivat Joutsenmerkkiä laatukriteerinä, Nordean vastuullisen sijoittamisen johtaja Antti Savilaakso sanoo.

Eettisessä sijoitustoiminnassa painottuu enemmän pitkäjänteisyys ja ympäristövastuullisuus kuin lyhyen aikavälin taloudellinen tuotto.

– Yksityiselle kuluttajalle Joutsenmerkki voisi toimia päätöksenteon tukena. Sijoitustoiminnassa ei ole onnistuttu viestimään vastuullisuudesta, vaikka tavallaan sijoittaminen rinnastuu muun muassa kodinkoneiden ja auton hankintaan. Nyt rahastoja myydään kuluttajille tuoton perusteella, Savilaakso jatkaa.

– Joutsenmerkki-kriteereiden laatiminen vie aikaa ja siinä tulee olemaan monenlaisia haasteita. Kriteereissä voidaan vaatia vastuullista omistajaohjausta ja kannustaa vihreän ympäristöteknologian kehittämiseen ja käyttöön. Lisäksi kriteerit voivat sulkea pois tietyn alan yritystoiminnan, Joutsenmerkin toimitusjohtaja Petri Väisänen Motiva Services Oy:stä kertoo.

Lisätiedot:

Motiva Services Oy
toimitusjohtaja Petri Väisänen
puh. 040 183 4118, petri.vaisanen@ecolabel.fi


Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 9.8.2017

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.