Tiedotteet 2015


12.11.2015 15.00

Kaupunkien resurssiviisaustyö tuo tuloksia

Edelläkävijäkaupungit Forssa, Jyväskylä, Lappeenranta ja Turku ovat saavuttaneet resurssiviisauden edistämisessä merkittäviä tuloksia. Kasvihuonekaasupäästöjä on vähennetty nopeasti ja kiertotalousratkaisuja toteutettu. Kaupungit myös oppivat toisiltaan ja kehittävät uudenlaista tapaa ohjata kehitystään.

Resurssiviisaat kaupungit pyrkivät vahvistamaan aluetaloutta ja työllisyyttä, luomaan yrityksille uusia liiketoimintamahdollisuuksia sekä parantamaan asukkaiden hyvinvointia samalla kun ympäristön tila kohenee. Kaupunkien ympäristötavoitteet ovat kovia: ne pyrkivät hiilineutraaleiksi ja jätteettömiksi sekä muutenkin yhden maapallon kantokyvyn mukaiseen toimintaan.

Forssa kehittää kiertotaloutta

Forssassa esimerkiksi on jo luotu merkittävä kiertotalouteen perustuva teollinen symbioosi, jossa hyödynnetään maatalouden sivutuotteita varsin kattavasti elintarviketeollisuuden prosesseihin sekä bioenergian tuotantoon. Samalla elintarviketeollisuuden ja maatalouden jätevirroista syntyy biokaasua, jota tankataan autoihin ja käytetään lasivillatehtaalla prosessienergiana.

Lappeenrannassa ja Turussa taas on merkittävästi satsattu uusiutuvaan energiaan ja vähennetty kasvihuonekaasupäästöjä – Lappeenrannassa jopa 40 prosenttia vuoden 1990 tasosta. Lappeenrannan teknillisen yliopiston kampusalue on myös valittu maailman ekologisimmaksi ja kaupunki sijoittui WWF:n globaalissa ilmastokilpailussa 14 finalistin joukkoon.

Jyväskylän Kangas kirittää Turun Skanssia

Jyväskylä puolestaan on saavuttanut merkittävät säästöt ulkovalaistuksessa ja aloittanut Kankaan vanhan paperitehdasalueen rakentamisen uudeksi resurssiviisaaksi kaupunginosaksi. Turun Skanssi-hanke onkin saanut Jyväskylän Kankaasta yhteistyön myötä hyvän sparraajan. Jyväskylässä on myös uudelleen löydetty maukas kotimainen särki, jota kaupungin ruokapalvelu tarjoaa yhä suuremmalle joukolle asiakkaitaan.

Resurssiviisaus mahdollistaa uuden tavan johtaa aluetta

Resurssiviisauteen pyrkivät kaupungit edistävät koko paikallisen yhteisön kestävää kehitystä. Asukkaat, järjestöt, yritykset ja oppilaitokset ovat päässeet aktiivisesti osallistumaan kehitystyöhön työpajoissa ja lisäksi kokeilukulttuuria hyödynnetään uusien toimintatapojen pilotoinnissa. Kaupunkisuunnittelulla luodaan edellytyksiä kestävien valintojen tekemiselle, ja hankintojen ja infrastruktuurin kehittämisen avulla kannustetaan yrityksiä luomaan uusia kilpailukykyisiä ratkaisuja.

FISU-verkoston kaupungit ja niiden resurssiviisaustyötä tukeva palvelukeskus kokoontuivat Turussa torstaina 12.11. Syke ja Motiva muodostavat FISU-palvelukeskuksen, joka myös arvioi resurssiviisauden indikaattorien kehitystä kunnissa. Resurssiviisauden toimintamalli on kehitetty Sitran ja kaupunkien yhteishankkeissa.

Lisätietoja:

Turun kaupunki
hankejohtaja Stella Aaltonen, puh. 044 907 5983

Forssan kaupunki
tekninen johtaja Antti Heinilä, puh. 050 3537 733

Jyväskylän kaupunki
kehittämispäällikkö Pirkko Melville, puh. 040 565 3066

Lappeenrannan kaupunki
kaupunginjohtaja Kimmo Jarva, puh. 040 844 2000

FISU-palvelukeskus
yksikönpäällikkö Päivi Laitila, Motiva Oy, puh. 040 5255 471 ja
professori Jyri Seppälä, Syke, puh. 040 740 1708

www.fisunetwork.fi


Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 9.8.2017

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.