Tiedotteet 2015


24.4.2015 9.00

Motiva ja Bioenergia ry: Kotimainen energia kuntien taloutta kohentamaan

Voidaanko kotimaisella energialla tuoda Oulun seudulle työtä ja tuloja? Asiaa selvitellään nyt alueella kolmivuotisessa Energia Plus -hankkeessa. Hanketta vetää kehittämisyhtiö Iin Micropolis Oy. Se esitellään Motivan ja Bioenergia ry:n lämpöyrittäjäpäivillä maanantaina 27. huhtikuuta.

Pohjois-Pohjanmaalla Oulun seudulla on arvioitu, että kuntien kiinteistöissä kuluu öljyä vuosittain 740 000 litraa. Se merkitsee 640 000 euron tulonsiirtoja alueelta öljyn tuottajille, kun kevyen polttoöljyn litrahinta on 90 senttiä.

”Jos energia tuotettaisiin alueella pääosin itse, se merkitsisi enemmän työpaikkoja ja tuloja kunnille myös verotulojen kautta”, kertoo Iin Micropoliksen projektipäällikkö Pekka Pääkkönen.

Hankkeessa tarkastellaan uusiutuvan energian käytön mahdollisuuksia lähtien aurinkolämmöstä ja -sähköstä, lämpöpumpuista ja aivan erityisesti puupolttoaineiden käytöstä. Sen jälkeen tehdään kannattavuusarvioita ja niiden perusteella esitellään toteutuskelpoisia vaihtoehtoja kiinteistöjen omistajille. Hankkeen alkumetreillä on kirjattu jo 25 kuntien öljylämmityskohdetta kartalle, ja kohteiden kartoitus jatkuu edelleen. Tavoitteena ei ole löytää pelkästään kuntien omistamat vaan myös yksityiset laitokset ja kiinteistöt.

Hankkeen kartoittamissa kohteissa voi olla paljon mahdollisuuksia paikallisille lämpöyrittäjille. Kaikkiin kohteisiin ei biopolttoaineeseen perustuvaa lämpölaitosta voi käytännön syistä perustaa.
”Jos kohde on esimerkiksi liian pieni tai liian ahtaalla tontilla taajamassa, on haettava muita uusiutuvan energian vaihtoehtoja”, Pääkkönen selittää.

Kuntien on mahdollista harkita lämmön hankintaa useaan kohteeseen samalla kertaa yhdeltä lämpöyrittäjältä.

”Silloin mukaan voidaan liittää myös pieniä kohteita ja lämmön myynti on silti yrittäjälle kannattavaa, kun kohteita on useampia. Vastaavanlaista hankintaa on toteutettu, ja siitä on hyviä kokemuksia”, kertoo asiantuntija Kirsi Sivonen Motivasta.

Hanke esitellään Motivan ja Bioenergia ry:n Oulussa järjestämillä lämpöyrittäjäpäivillä 27. huhtikuuta 2015. Tapahtumaan osallistuu yli 60 yrittäjää ja puuenergianeuvojaa kautta maan.

”Lämpöyrittäjät ja laitetoimittajat toivovat, että kunnat ja yritykset jatkavat siirtymistä pois öljylämmityksestä tänäkin vuonna, vaikka raakaöljyn hinta on nyt vuoden ollut alemmalla tasolla. Hankkeiden toteuttaminen tuo myös kaivattua työtä samalla kun se lisää energiaomavaraisuutta”, painottaa toimialapäällikkö Hannes Tuohiniitty Bioenergia ry:stä.

Myös Suomen metsäkeskus on tehnyt jo yli kymmenen vuoden ajan öljyä käyttäville kiinteistöille kannattavuus- ja mitoituslaskelmia. Metsäkeskuksella on bioenergianeuvontaan valtakunnallinen asiantuntijaverkosto, joka toimii myös hankkeiden välissä. Bioenergianeuvontaa koordinoi bioenergian ja biotalouden johtava asiantuntija Juhani Pyykkönen Kajaanista.

Lämpöyrittäjäpäivät järjestetään Hotelli-ravintola Lasaretissa osoitteessa:
Kasarmintie 13
90100 OULU

Toimitukset ovat tervetulleita kuulemaan päivän esityksiä.

Lisätietoa lämpöyrittäjäpäivien ohjelmasta:

Lisätietoja ja mahdolliset haastattelupyynnöt:

Motiva Oy
Kirsi Sivonen, puh. 09 6122 5028

Bioenergia ry
Hannes Tuohiniitty, puh. 040 194 8628


Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 9.8.2017

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.