Tiedotteet 2016


5.2.2016 11.00

Kestävät edelläkävijäkunnat saavat neljä uutta jäsentä

Kestävien edelläkävijäkuntien (FISU, Finnish Sustainable Communities) verkosto täydentyy neljällä uudella kunnalla: Ii, Kuopio, Lahti ja Vaasa. FISU-verkoston jäsenet tavoittelevat hiilineutraalisuutta, jätteettömyyttä ja globaalisti kestävää kulutusta vuoteen 2050 mennessä.

Resurssiviisaat kunnat pyrkivät vahvistamaan aluetaloutta ja työllisyyttä, luomaan yrityksille uusia liiketoimintamahdollisuuksia sekä parantamaan asukkaiden hyvinvointia samalla kun ympäristön tila kohenee. Ympäristötavoitteet on asetettu korkealle. Tavoitteena on hiilineutraalisuus ja jätteettömyys sekä muutenkin yhden maapallon kantokyvyn mukainen toiminta.

Verkostossa on ollut aiemmin mukana neljä kaupunkia: Forssa, Jyväskylä, Lappeenranta ja Turku. Uusien jäsenten myötä verkostossa on siten mukana kahdeksan kuntaa. FISU-verkoston tehtävänä on yhdessä kehittää toimintatapoja ja ratkaisuja, jotka rakentavat kestävää hyvinvointia ja kasvua paikallisiin vahvuuksiin perustuen.

FISU-verkoston muodostavat mukana olevat kunnat ja palvelukeskus, jonka toiminnasta vastaavat Motiva ja Suomen ympäristökeskus, SYKE. Palvelukeskus tarjoaa kunnille laaja-alaista asiantuntemusta ja tukea tavoitteisiin pääsemiseen, yhteisten kehityshankkeiden käynnistämiseen ja hyvistä ratkaisuista viestimiseen. Lisäksi palvelukeskus tuottaa indikaattorilaskelmia kehityksen seuraamiseksi.

– On hienoa, että kehittyminen resurssiviisaudessa kiinnostaa kuntia laajasti. Sitran kesällä päättyneen Resurssiviisaus-hankkeen toimintamalli leviää vauhdilla ja saa aikaan toivottua vaikuttavuutta. Uusien jäsenten myötä FISU:sta tulee kansainvälisestikin kovatasoinen edelläkävijöiden verkosto, toteaa Sitran johtava asiantuntija Lari Rajantie.

FISU-jäsenyyttä haki kymmenen kuntaa. Uudet jäsenet hyväksyi 4. helmikuuta FISU-neuvottelukunta, jossa ovat edustettuina Sitra, ympäristöministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, Tekes, Kuntaliitto, Motiva, SYKE sekä verkostokuntien edustajat.

Lisätietoja:
Motiva Oy
yksikönpäällikkö Päivi Laitila
puh. 040 525 5471, paivi.laitila@motiva.fi

Suomen ympäristökeskus
johtaja Jyri Seppälä
puh. 040 740 1708, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

www.fisunetwork.fi


Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 9.8.2017

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.