Motivan uutiset 2017


14.6.2017 16.00

Kutsu Energiansäästötanssiin

Valtakunnallinen Energiansäästöviikko haastaa kaikki Suomen työpaikat, kauppakeskukset, koulut ja oppilaitokset Energiansäästötanssiin lokakuussa. Juhlistamme Energiansäästöviikon kahdettakymmenettä vuotta teemalla Yhdessä energisempi tulevaisuus.

Energiansäästötanssi yhdistää hauskalla tavalla erilaiset Energiansäästöviikon viettäjät ja synnyttää iloa sekä positiivista energiaa työpaikoilla. Valmiissa koreografiassa helpot liikkeet muistuttavat arkisista energiaa säästävistä teoista, jotka jokainen voi ottaa haltuunsa. Yhdessä tekemällä pienikin teko vaikuttaa.

Muuvit haltuun, tanssivideo haasteena

Energiansäästötanssin askelmerkit, liikkeet ja musiikki julkaistaan syyskuussa, jotta työpaikoilla ehditään värvätä tanssiporukka ja ottaa muuvit haltuun.

Julkaisemalla tanssivideon sosiaalisessa mediassa voi myös kutsua omassa yrityksessä muita tiimejä tai vaikkapa kilpailijoita ja yhteistyökumppaneita osallistumaan positiivisen energian tanssihaasteeseen. Valmista koreografiaa saa myös mielellään ryydittää omilla liikesarjoilla.

Energiansäästöviikolle voi ilmoittautua jo nyt Motivan verkkopalvelussa. Viettäjät kampanjalupauksineen näkyvät uudessa karttasovelluksessa. Tuttu laskuri näyttää Energiansäästöviikolle ilmoittautuneiden yhteisöjen lukumäärän sekä niiden kautta tavoitettavien ihmisten määrän. Jo nyt Energiansäästötanssi liikuttaa yli 40 000 suomalaista!

Yhdessä energisempi tulevaisuus

Motivan koordinoima Energiansäästöviikko on nostanut järkevän energiankäytön ja -säästön sekä kestävän kulutuksen ajatusta esille vuodesta 1997 lähtien. Energiansäästöviikkoa viettävät yritykset, yhteisöt ja oppilaitokset ovat kukin tyylillään ja itselleen merkityksellisellä tavalla tehostaneet energian käyttöä ja muistuttaneet niin työntekijöitä, asiakkaita kuin yhteistyökumppaneitakin pienten tekojen ja järjestelmällisen energiatehokkuustyön vaikutuksista Suomen ja koko maapallon hyvinvointiin.


Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 9.8.2017

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.