Muut tiedotteet 2013


18.9.2013 15.00

Liikennevirasto: Etätyö parantaa liikenteen turvallisuutta

Etätyön lisääminen on yksi merkittävimmistä tavoista tukea sekä liikenteen turvallisuutta että ympäristöystävällisyyttä samalla kertaa, selviää Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin ja Liikenneviraston yhteisestä tutkimuksesta.

Etätyö vähentää työmatkaliikenteen määrää ja ruuhkahuiput tasoittuvat, mikä osaltaan lisää liikenteen sujuvuutta. Samalla onnettomuusriski laskee ja ympäristökuormitus vähenee. Työmatkojen osuus kaikista matkoista on lähes viidennes.

”Etätyön tekemisen olisikin hyvä olla joustavaa, esimerkiksi huonon sään yllättäessä etätyön tekeminen kotona on huomattavasti tehokkaampi, turvallisempi ja myös ympäristön kannalta parempi vaihtoehto kuin huonossa säässä ruuhkassa jumittaminen”, pohtii Trafin johtava asiantuntija Helena Waltari.

Toisaalta säännöllinen etätyö voi myös mahdollistaa asumisen kauempana työpaikasta, jolloin joukkoliikenteen houkuttelevuus harvoin matkustettaessa saattaa kärsiä. ”Mutta kokonaisuudessaan, etenkin joustavasti toteutettuna etätyö kuuluu työnantajan ja työntekijän käytössä oleviin järkevää ja kestävää liikkumista tukeviin toimiin”, toteaa kehittämispäällikkö Raija Merivirta Liikennevirastosta.

Etätyö oli yksi aihealue laajassa liikenteen turvallisuuden ja ympäristön synergioita ja vastakkainasetteluja tarkastelleessa tutkimuksessa. Keväällä 2013 valmistunut tutkimus löytyy kokonaisuudessaan Trafin verkkosivuilta www.trafi.fi/julkaisut2013.

Trafi ja Liikennevirasto mukana kansallisessa etätyöpäivässä perjantaina 20.9.

Kansallista etätyöpäivää vietetään 20.9.2013. Trafin henkilöstöstä etätyöpäivää viettää arviolta 200 henkilöä ja Liikennevirasto on mukana 300 henkilön voimin.

Trafi ja Liikennevirasto kannustavat kaikkia etätyön tekoon yhdessä etätyöverkoston kanssa www.etatyopaiva.fi.

Etätyöpäivä on osa liikkujan viikkoa, jota vietetään vuosittain 16.-22. syyskuuta www.liikkujanviikko.fi.


Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 9.8.2017

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.