Muut tiedotteet 2014


29.1.2014 11.00

TEM: Merituulivoiman demolaitostuen saaja ratkaistaan kuuden hakijan joukosta

Merituulivoiman kokeiluhankkeen 20 miljoonan euron tuen saajaksi ovat ehdolla Rajakiiri Oy:n hanke Tornion Röytässä, Innopower Oy:n hanke Kemin Ajoksessa, Propel Voima Oy:n ja Lumituuli Oy:n Oulunsalo-Hailuoto-hanke, Innopower Oy:n ja Mervento Oy:n hankkeet Kokkolassa, Suomen Merituulivoima Oy:n hanke Siipyyssä ja Suomen Hyötytuuli Oy:n hanke Porin Tahkoluodossa.

Työ- ja elinkeinoministeriö arvioi haun ensimmäisessä vaiheessa, että kaikki nämä hankkeet täyttivät vaatimukset siitä, että kyseessä on merelle suunniteltu useamman tuulivoimalan kokonaisuus, hankkeen ympäristövaikutusten arviointi on tehty ja hankkeen toteuttamiseen tarvittava alue on varattu.

Haun toisessa vaiheessa ministeriö arvioi ehdolla olevia hankkeita kokonaisvaltaisesti. Vertailussa painotetaan toisaalta merituulivoiman rakentamisen, käytön ja huollon edistämistä Suomen olosuhteissa sekä uutta teknologiaa ja toisaalta hankkeen taloudellisuutta ja toteutettavuutta.

Hankkeet sisältävät merituulivoimaan liittyviä uusia teknologiaratkaisuja, jotka koskevat voimaloiden perustuksia, turbiineja ja sähköverkkoon liittämistä sekä merituulivoiman rakentamisessa ja huollossa käytettäviä aluksia. Uudet teknologiat vaihtelevat hankekohtaisesti, samoin kannattavuus sekä tuotantokapasiteetti ja tuotettava sähkön määrä.

Valtion talousarvioon on varattu 20 miljoonaa euroa merituulivoiman demonstraatiohankkeeseen vuodelle 2014. Päätös demolaitostuesta on tarkoitus tehdä viimeistään joulukuussa. Tarkoitus on, että valittava hanke saisi myös tuulivoimalla tuotetusta sähköstä maksettavan syöttötariffin.

Tuki kattaisi maatuulivoimalaan nähden ylimääräiset kustannukset, jotka muodostuvat etenkin laitoksen meriperustuksista ja sähkönsiirtokaapelista. Merituulivoimaloiden suurempi vuotuinen sähkön tuotanto kompensoi osin ylimääräisiä kustannuksia.

Merituulivoiman kustannustehokkuuden ja kannattavuuden varmistaminen edellyttää lisää kokemusta riskien tuntemiseksi, teknologioiden valmistuskustannusten optimoimiseksi ja huollon järjestämiseksi. Myös uusia innovaatioita tarvitaan.

Energia- ja ilmastostrategian ja puhtaan energian ohjelman mukainen 9 terawattitunnin tuotantotavoite tuulivoimalle vuodelle 2025 edellyttänee merituulivoiman laajempaa käyttöönottoa etenkin 2020-luvulla. Tätä tavoitetta silmällä pitäen merituulivoiman demonstraatiohankkeesta on tarkoitus saada hyödyllisiä kokemuksia ja osaamista.

Työ- ja elinkeinoministeriö on myös teettänyt merituulivoimaliiketoiminnan kehittämiseen liittyvän selvityksen:
Merituulivoimaliiketoimintastrategiaselvitys Prizztech 20 12 2013 (pdf) (776.4 KB)

Lisätiedot:


TEM
hallitusneuvos Anja Liukko
puh. 029 506 2078

TEM
ylitarkastaja Pekka Grönlund
puh. 029 506 4815

TEM
neuvotteleva virkamies Juho Korteniemi
puh. 050 408 5146


Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 9.8.2017

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.