Muut tiedotteet 2015


11.11.2015 13.00

Trafi: Romutuspalkkiokokeiluun varatut valtion rahat on käytetty

Suursuosion saavuttaneelle romutuspalkkiokokeilulle myönnetty viiden miljoonan euron lisärahoitus on nyt loppunut ja romutuspalkkiokokeilu näin ollen päättynyt.

Valtio varasi ensin romutuspalkkioon kolme miljoonaa euroa, mutta palkkion saaman suuren suosion vuoksi siihen myönnettiin viisi miljoonaa euroa lisää. Romutuspalkkion turvin on Suomen teille saatu jo noin 8 000 vähäpäästöistä uutta autoa.

Autoala arvioi ennen kampanjan alkua, että romutuspalkkio lisäisi tänä vuonna uusien autojen kauppaa 3 000-5 000 kpl. Ennuste ja kokeiluun liittyvät odotukset ylittyivät kirkkaasti.

Romutuspalkkiokokeilun aikana kuluttaja sai 1 500 euron alennuksen uudesta autosta romutettuaan yli 10 vuotta vanhan auton ja ostettuaan tilalle uuden auton, jonka CO2-päästöt ovat enintään 120 g/km tai jonka käyttövoimana on joko kokonaan tai osittain korkeaseosetanoli (flexifuel), metaani (maa- tai biokaasu) tai sähkö (täyssähköauto tai ladattava hybridi).

Valtion osuus romutuspalkkiosta oli 1 000 euroa ja autoalan osuus 500 euroa yhtä uutta autoa kohden.

Lisätietoja:

Trafi
tietojohtaja Juha Kenraali
juha.kenraali@trafi.fi, puh. 029 5347 162

www.trafi.fi
www.romutuskampanja.fi


Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 9.8.2017

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.