Muut tiedotteet 2015


23.3.2015 8.00

WWF Suomi: Älä heitä ruokaa roskiin – ruokahävikillä on mittavat ilmastovaikutukset

Suomessa heitetään päivittäin miljoona kiloa ruokaa roskiin. Syömättä jääneellä ruualla on merkittävät ilmastovaikutukset, mutta onneksi ruokahävikkiä on helppo vähentää. Viikon päästä vietettävä ympäristöjärjestö WWF:n Earth Hour kannustaa ihmisiä kiinnittämään huomiota omien ruokailutottumustensa ilmastovaikutuksiin.

Syömiskelpoisen ruoan heittäminen pois on erityisen haitallista ympäristölle, sillä siinä haaskataan ruoan tuotantoon, kuljetukseen ja varastointiin käytetty energia. Kaatopaikalle päätyvä ruoka aiheuttaa lisäksi metaanipäästöjä, jotka kiihdyttävät ilmastonmuutosta paljon voimakkaammin kuin hiilidioksidi.

Ruoka muodostaa noin 20 prosenttia ihmisen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä. Suurin osa tästä syntyy ruuan alkutuotannossa.

Ruokahävikkiä voi vähentää viidellä yksinkertaisella konstilla:
  1. Suunnittele ja osta vain sen verran ruokaa kuin tarvitset ja tee sopivan kokoinen annos.
  2. Käytä vanhimmat elintarvikkeet ensin äläkä heitä pois käyttökelpoista ruokaa.
  3. Jos tiedät käyttäväsi elintarvikkeen heti, älä kaiva kaupan hyllystä alimmaista tuotetta, jolla on pisin käyttöaika.
  4. Ole luova! Loihdi edellispäivän tähteistä maittava ateria. Esimerkiksi pastakastikkeisiin, pitsoihin ja piirakoihin voi helposti käyttää sellaista, mikä muuten vanhenisi pian.
  5. Tee kerran viikossa ruokaa kaapissa olevista aineksista kaupassa käynnin sijaan.

Koulut ja päiväkodit joukolla mukana tänäkin vuonna

Lukuisat koulut ja päiväkodit osallistuvat edellisvuosien tapaan Earth Houriin, ja ruokateema näkyy vahvasti niiden järjestämissä tapahtumissa. Useissa päiväkodeissa aihetta käsitellään pitkin viikkoa leikkien ja lorujen avulla. Vääksyssä yhteiskoulun 8. luokat ovat suunnitelleet kotitaloustunnilla ilmastoaiheisen menun. Kuntalaisia kannustetaan valmistamaan menu Earth Hour -iltana omissa kodeissaan. Kaikissa Porin kouluissa puolestaan tarjotaan ilmastoystävällinen kasvislounas Earth Hourin jälkeisenä tiistaina. Ruokailun yhteydessä keskustellaan siitä, miksi ilmaston kannalta on tärkeää syödä lautanen tyhjäksi.

Lisää koulujen ja muiden tahojen järjestämiä tapahtumia: www.earthhour.fi/tapahtumat

Kampanjasivustolta löytyy myös ideoita osallistumiseen sekä kouluissa että kotona, esimerkiksi vinkit ruokahävikkiä torjuvana jääkaappietsivänä toimimiseen: www.earthhour.fi/tietoa

Lisätietoja:

tiedottaja Kaisa Ryynänen, WWF Suomi, puh. 050 345 5307



WWF Suomi on osa laajaa, kansainvälistä WWF-verkostoa, jolla on toimistoja noin 50 maassa ja toimintaa yli sadassa maassa. Rakennamme tulevaisuuden, jossa ihmiset ja luonto elävät tasapainossa.


Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 9.8.2017

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.