Muut tiedotteet 2016


22.6.2016 12.00

YM: Kaavoitusta ja rakentamista sujuvoittava lakipaketti lausunnoille

Ympäristöministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle luonnoksen hallituksen esitykseksi maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseksi. Esityksen tavoitteena on hallitusohjelman mukaisesti sujuvoittaa kaavoituksen ja rakentamisen päätösprosesseja.

Muutoksia ehdotetaan yli 20 maankäyttö- ja rakennuslain pykälään. Keskeiset muutokset koskevat hajarakentamista, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten roolia, vähittäiskaupan suuryksiköiden sääntelyä sekä asemakaavoituksen keventämistä.

Helpotusta kylärakentamiseen, vähittäiskaupan suuryksikkö 4000 neliöön

Lakiluonnoksen mukaan yleiskaavalla voitaisiin suoraan ohjata rakentamista nykyistä laajemmin sellaisissa kylissä, joissa on rakentamispaineita, sekä kyläalueiden ulkopuolella haja-asutusalueella. Kunta voisi lisäksi päättää alueellisesti rakennuslupien edellytyksistä yleiskaavan perusteella. Muutos väljentäisi myös maatalouteen liittyvää rakentamisen sääntelyä suunnittelutarvealueilla sekä sallisi kylien ranta-alueiden nykyistä tiiviimmän rakentamisen.

Jos yleiskaava on ilmeisen vanhentunut, voitaisiin ehdotuksen mukaan asemakaava laatia vastoin yleiskaavaa. Lisäksi kunnat voisivat jatkossa laatia asemakaavan vaiheittain, mikä on nykyään mahdollista maakunta- ja yleiskaavojen osalta. Muutokset mahdollistaisivat tarvittaessa nopeankin rakentamisen.

Uudistus poistaisi ELY-keskusten kuntien alueidenkäytön ja rakentamisen ohjauksen. ELY-keskusten valvonta- ja valitusoikeus rajattaisiin vain kuntien niihin ratkaisuihin, joilla olisi valtakunnallisia tai merkittäviä maakunnallisia vaikutuksia.

Vähittäiskaupan suuryksikön raja nousisi 2000 neliömetristä 4 000 neliömetriin. Maakuntakaavoissa vähittäiskaupan enimmäismitoitus tulisi jatkossa osoittaa vain keskusta-alueen ulkopuolella. Maakunta- ja yleiskaavoituksessa ei tarvitsisi enää ottaa huomioon kaupan laatua, jos vähittäiskaupan suuryksikkö sijoitetaan keskusta-alueen ulkopuolelle.

Lausuntoaikaa elokuun loppuun

Lakiluonnoksen valmistelua ohjasi ympäristöministeriön asettama työryhmä, jossa oli edustettuina keskeiset sidosryhmät. Valmistelun aikana järjestettiin myös kaksi laajaa sidosryhmien keskustelutilaisuutta. Työryhmässä edustetuista tahoista viisi jätti lakiehdotuksesta eriävän mielipiteen.

Lausuntoja voi antaa 31.8.2016 saakka.


Lisätietoja:

työryhmän puheenjohtaja, rakennusneuvos Matti Vatilo
puh. 0295 250 311, etunimi.sukunimi@ym.fi

hallitussihteeri Maija Neva
puh. 0295 250 193, etunimi.sukunimi@ym.fi, (30.6. asti)


Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 9.8.2017

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.