Muut tiedotteet 2017


18.3.2017 9.00

Bioenergia ry: Kunnissa päätetään pieneneekö fossiilitalous

Kuntien energiaratkaisuilla on kauaskantoisia vaikutuksia Suomen talouteen sekä rooliin ilmastonmuutoksen torjunnassa. Kestävän bioenergian merkitys korostuu kunnissa entisestään, kun ilmastopäästöjä vähennetään korvaamalla fossiilisia energialähteitä.

Kotimaisen puun, biokaasun, turpeen ja jätteen energiakäyttöön perustuvalla lähienergialla saadaan kunnissa eurot paikallistalouden kiertoon ja tuetaan samalla alueiden elinvoimaisuutta sekä omavaraisuutta.

Bioenergia ry korostaa, että kunnissa tehdään paljon merkittäviä päätöksiä, jotka liittyvät energia-alaan ja kotimaisen energian käyttöön. Yhdistys on muodostanut omat viestinsä kuntavaaleihin ja laatinut kuntapäättäjiä varten materiaalin siitä, miten kotimaista energiaa voi omassa kunnassa edistää. 16.3.2017 julkaistun selvityksen mukaan suuri osa suomalaisista kuntapäättäjistä haluaa lisätä kotimaisten bioraaka-aineiden käyttöä.

Kaukolämpöyhtiöiden polttoainevalinnat, kuntien rakennusten lämmitystavat, joukkoliikenteen ratkaisut, metsien ja maiden käyttö sekä monet muut valinnat vaikuttavat ratkaisevasti siihen, mistä kunnan energiapaletti koostuu.

Kuntien energiaratkaisuissa avainasemassa ovat päästöjen vähentäminen ja paikallistalouden kehittäminen, jonka lähtökohtana on kestävä energiantuotanto. Kestävä kotimainen energiantuotanto työllistää suomalaisia välittömästi ja välillisesti, myös alueilla, joilla työpaikkoja on rajallisesti.

Vaihtoehtoja liikenteeseen ja rakentamiseen

Liikenteessä tarvitaan yhä enenevässä määrin vähäpäästöisiä ratkaisuja, kuten sähköautoilu, biokaasu ja uusiutuvat polttoaineet. Kunnissa tulee voida vaikuttaa siihen, mitkä ratkaisut soveltuvat parhaiten omaan aluetalouteen paikalliset olosuhteet huomioiden.

Myös puurakentamisen lisääminen tarjoaa kunnille keinon edesauttaa paikallistaloutta vähäpäästöisesti. Huomiota tulee kiinnittää lisäksi puurakentamisen kasvun yhteydessä syntyvien sivuvirtojen lisääntymiseen ja viime kädessä mahdollistaa niiden energiakäyttö.

Paikallisissa ratkaisuissa on tärkeää ottaa huomioon myös sähkön toimitusvarmuus. Sähkön ja lämmön yhteistuotanto on energiatehokas tapa tuottaa kunnassa lämmön ohella sähköä. Yhteistuotannon aseman vahvistaminen lisää alueen valmiustilaa odottamattomissa tilanteissa.

Lisätietoja:
Bioenergia ry
toimitusjohtaja Harri Laurikka
puh. 040 163 0465

Liitteet:
Kuinka voit edistää kotimaista energiaa kunnassasi (pdf) (2 MB)


Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 9.8.2017