Tapahtumat


Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä

Aika

24.1.2017

Paikka
Hotelli Paasitorni
Paasivuorenkatu 5
00530 HELSINKI
HELSINKI

Kuvaus

Energiavirasto järjestää tammikuussa jo perinteiseksi muodostuneen uusiutuvan energian ajankohtaispäivän. Tilaisuus on tarkoitettu toiminnanharjoittajille, hankekehittäjille ja rahoittajille, todentajille, sähkön myyjille, järjestöille, tutkijoille sekä kaikille muillekin uusiutuvasta energiasta ja sen edistämisestä kiinnostuneille tahoille.

Energiaviraston asiantuntijoiden lisäksi ajankohtaispäivillä esiintyy uusiutuvan energian kehittäjiä, vaikuttajia ja poliittisia päättäjiä.

Ajankohtaispäivillä tarkastellaan muun muassa:
    • uusiutuvan energian poliittisia linjauksia ja tukijärjestelmien uudistamista
    • tuoreita tietoja uusiutuvan energian käytöstä, markkinoista ja edistämisestä
    Lisäksi iltapäivän rinnakkaissessioissa tarkastellaan yksityiskohtaisemmin:
    • uusiutuvan energian ohjauskeinoja
    • energiatehokkuuden työkaluja uusiutuvan energian käytön edistämisessä
    • tuulivoimarakentamisen ajankohtaisia aiheita
    • uusiutuvan energian roolia liikenteessä

    Ohjelmaan on varattu aikaa myös keskustelulle ja päivän päätteeksi keskustelua on mahdollisuus jatkaa vapaamuotoisemmin buffetin parissa.

    Hinta

    Osallistumismaksu on 150 euroa (+ alv 24 %), ja hinta sisältää päivän ohjelman ja siihen merkityt tarjoilut sekä buffetin.

    Tilaisuuden käytännön järjestelyt hoitaa SMT Oy, joka myös laskuttaa osallistumismaksut. Laskuun lisätään SMT:n laskutuslisä (10 euroa + alv 24 %).

    Peruutuskustannukset ovat 50 % 10.1.2017 mennessä tehdyistä peruutuksista ja sen jälkeen 100 %.

    Ilmoittautuminen

    Ilmoittautumiset pyydämme tekemään jo ennen Joulun pyhiä, mutta viimeistään 10.01.2017 oheisesta linkistä.

    Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä

    Ilmoittautumisen yhteydessä pyydämme, että valitsette iltapäivän molemmasta rinnakkaisohjelmasta teille mieluisimmat teemat. Niiden perusteella rinnakkaisohjelmille järjestetään sopivat tilat. Mahdolliset peruutukset ja muutokset tulee tehdä sähköpostilla events1@smt.fi.

    Ohjelma

    Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä – Ohjelma (pdf) (40.1 KB)

    8.00-9.00
    Aamiainen ja ilmoittautuminen

    9.00-12.00
    Avaus ylijohtaja Simo Nurmi, Energiavirasto


    Mikä pidättelee puupohjaisen energiabiomassan käytön lisäämistä Suomessa?
    CEO Tuomo Visanko, Wisago Oy


    Uusiutuvan energian tukien sähkömarkkinavaikutukset
    liiketoimistajohtaja Iivo Vehviläinen, Gaia Consulting Oy


    Tauko


    Uusiutuvan energia 2016: panokset ja tuotokset
    johtaja Pekka Ripatti, Energiavirasto


    Energia- ja ilmastostrategian sekä EU:n 2030-linjausten vaikutukset Suomen energiapolitiikkaan
    hallitusneuvos Päivi Janka, työ- ja elinkeinoministeriö

    12.00-13.00
    Lounas (Paasiravintola, 2.krs)


    IITAPÄIVÄN RINNAKKAISSESSIOT


    UUSIUTUVAN ENERGIAN OHJAUSKEINOT PUNTARISSA
    pj. Kari Lavaste

    Biomassojen kestävyyden valvonta

    ylitarkastaja Hanne Siikavirta, työ- ja elinkeinoministeriö

    Metsähaketuen rajaus käytäntöön
    ylitarkastaja Olli Mäki, Energiavirasto

    Päästökauppakompensaation laskenta ja kohdentaminen
    johtava asiantuntija Kari Lavaste, Energiavirasto

    Informaatio-ohjaus aurinkoenergian kotimarkkinoilla
    professori Raimo Lovio, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
    ENERGIATEHOKKUUDEN TYÖKALUT UUSIUTUVAN EDISTÄMISESSÄ
    pj. Heikki Väisänen

    Uusiutuvaa energiaa vai energiansäästöä – mikä kelpaa ja miten laskettuna?
    yksikönpäällikkö Ulla Suomi, Motiva Oy

    Energiakatselmukset ja uusiutuva energia
    yli-insinööri Juha Toivanen, Energiavirasto

    Energiatehokkuussopimukset ja uusiutuva energia
    yli-insinööri Pia Outinen, Energiavirasto





    14.15-14.45
    Kahvi (Paasiravintola, 2. krs)

    14.45-16.00
    TUULIVOIMARAKENTAMINEN
    pj. Outi Vilén

    Marraskuu lähestyy – mitä tulee ottaa huomioon?
    johtava asiantuntija Outi Vilén, Energiavirasto

    Tuulivoima Energiaviraston ratkaisuissa
    lakimies Anne Kaartinen, Energiavirasto

    Energia- ja ilmastostrategian jatkotyö tuulivoiman osalla
    hallitusneuvos Anja Liukko, työ- ja elinkeinoministeriö
    UUSIUTUVA ENERGIA LIIKENTEESSÄ
    pj. Harri Haavisto

    Liikenteen uusiutuvan tavoitteet 2030
    liikenneneuvos Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö

    ILUC-direktiivin tuomat muutokset biopolttoaineiden kestävyyteen
    kestävyysasiantuntija Harri Haavisto, Energiavirasto

    Polttoaineiden laatudirektiivin 7a artiklan täytäntöönpano
    neuvotteleva virkamies Tarja Lahtinen, ympäristöministeriö

    16.00-19.00
    Buffet (Juhlasalin lämpiö ja aula, 2,5 krs)



    Sivua päivitetty viimeksi 1.6.2017