Hyppää sisältöön

Fisu-verkosto juhlii 10-vuotista taivaltaan – kunnilla vahva rooli re­surs­si­vii­sau­den edistäjinä

Kuokkalan silta Jyväsjärvi ja näkymä Lutakon satamaan

Kymmenen vuotta sitten alkunsa saanut Fisu-verkosto kokoaa yhteen kunnianhimoisia suomalaiskuntia, jotka tekevät määrätietoista työtä päästöttömyyden, jätteettömyyden ja kestävän kulutuksen edistämiseksi.

Verkoston juhlavuoden kunniaksi julkaistu esitys kokoaa yhteen verkoston saavutuksia ja kertoo, miten resurssiviisaus kytkeytyy kuntien talouteen, ilmastotyöhön ja elinvoimaan.

”On ollut etuoikeus seurata läheltä, kuinka Fisu-verkosto on kasvanut kokeiluhankkeesta kansalliseksi edelläkävijäverkostoksi. Kymmenessä vuodessa kunnissa on otettu valtavia askelia kohti resurssiviisasta, kestävää arkea – ja työ jatkuu yhä määrätietoisesti,” toteaa Motivan johtava asiantuntija Okariina Rauta.

Motiva toimii verkoston palvelukeskuksessa yhdessä Suomen ympäristökeskus Syken kanssa. Palvelukeskus koordinoi verkoston toimintaa, tukee kuntien käytännön työtä ja kehittää uusia toimintamalleja yhteistyössä kuntien ja sidosryhmien kanssa.

“Kymmenessä vuodessa Fisu on osoittanut, että kunnilla on merkittävä rooli kestävän tulevaisuuden rakentajina. Yhdessä tekemällä olemme pystyneet kehittämään ratkaisuja, joilla vähennetään päästöjä, säästetään resursseja ja luodaan hyvinvointia. On rohkaisevaa, että verkoston kunnilla riittää intoa ja sitkeyttä jatkaa tätä työtä myös kohti vuotta 2040,” toteaa Fisu-neuvottelukunnan puheenjohtaja Risto Veivo.

Resurssiviisaus ei synny yksin – Fisu-verkoston kunnissa tehdään määrätietoista ilmasto- ja kestävyystyötä tiiviissä yhteistyössä muun muassa yritysten, oppilaitosten, järjestöjen ja asukkaiden kanssa. Yhteistyö vahvistaa paikallista sitoutumista, tuo uusia ratkaisuja ja auttaa jalkauttamaan toimenpiteitä osaksi arkea. Fisu toimii alustana myös kuntien keskinäiselle oppimiselle ja yhteiskehittämiselle.

Juhlatilaisuus kokoaa joukot verkoston syn­nyin­kau­pun­kiiin

Juhlavuosi huipentuu kaikille avoimeen juhlatilaisuuteen Jyväskylässä tiistaina 23.9.2025, klo 12.00–16.00. Tilaisuuden aikana julkaistaan myös verkoston uusi, vuoteen 2040 ulottuva pidemmän aikavälin suunnitelma. Osallistuminen on mahdollista paikan päällä tai etänä. Tilaisuuden jälkeen paikan päällä osallistujille on tarjolla kevyttä tarjoilua ja mahdollisuus verkostoitua.

Ilmoittaudu juhlatilaisuuteen viimeistään 18.9.2025
Tutustu juhlavuoden esitykseen Fisu-verkoston sivuilla

Lisätiedot:
Motiva Oy
johtava asiantuntija Okariina Rauta
puh. 041 524 7621
okariina.rauta@motiva.fi

Motiva Oy
koordinaattori Saara Ronkainen
puh. 050 521 9188
saara.ronkainen@motiva.fi

Kuva: Kuokkalan silta, Jyväsjärvi ja näkymä lutakon satamaan. Kuvan omistaja: Visit Jyväskylä Region, kuvaaja: Atacan Ergin