Motivan uutiset 2018


30.5.2018 10.00

Energiatehokkuus rohkeasti hankintakriteeriksi

Energiatehokkuus hankinnoissa kiinnostaa kuntia, mutta käytännön toteuttamisessa ja osaamisessa paljastui puutteita. Tavoitteet energiatehokkaille hankinnoille on asetettu yli puolessa kyselyyn maaliskuussa 2018 vastanneista kunnista, mutta tavoitteiden jalkautuminen käytännön hankintatoimintaan kaipaa vielä järjestelmällisyyttä.

”Energiatehokkuuden ottaminen huomioon hankinnoissa vaatii edelleen viestintää, jotta tavoitetaan oikeat henkilöt organisaatiossa. Etenkin kunnan luottamushenkilöiden ja ylimmän johdon toivoisi heräävän asian tärkeyteen”, kertoo asiantuntija Elina Ojala Motivasta.

Kyselyyn vastanneet kunnat kaipasivat esimerkkejä onnistuneista hankinnoista. Tulosten mukaan energiatehokkuuskriteerien käytön vaikutus valintaan vaihtelee tuoteryhmittäin. Esimerkiksi hankintahinta ja tekninen soveltuvuus voivat vaikuttaa vähemmän energiatehokkaan valinnan tekemiseen.

”Energiatehokkuus pitäisi saada yhdeksi kriteeriksi hankintoihin aina, kun se on mahdollista ja tarkoituksenmukaista”, Ojala kiteyttää.

Yleisimmin energiatehokkuuskriteereitä hyödynnetään valaistuksessa ja kiinteistöissä. Niissä kriteerien määrittely on melko suoraviivaista ja helppoa. Sen sijaan kuntien elintarvike- ja kuljetuspalveluhankinnoissa energiatehokkuuskriteerit ovat harvinaisempia.

Tiedot kävivät ilmi Motivan maaliskuussa tekemästä kyselystä, jonka jakeluna olivat Kuntien energiatehokkuussopimukseen 2008–2016 (KETS) ja energiaohjelmaan 2008–2016 (KEO) sekä Kunta-alan energiatehokkuussopimukseen 2017–2025 liittyneiden kuntien vastuu- ja yhdyshenkilöt. Vastauksia saatiin 20 kunnasta tai kuntayhtymästä. Kyselyn tietoja on täydennetty tausta-aineistoihin, kuten kuntien hankinta-ohjeisiin ja -kalentereihin, perehtymällä sekä avoimien tarjouspyyntöjen tarkastelulla HILMA:sta.

Uutisen otsikkokuva: Harri Tarkka


Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 30.5.2018

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.