Motivan uutiset 2018


8.3.2018 13.00

Motiva mukana uusiomaarakentamisen edistämistyössä

Suomessa syntyy vuosittain jopa miljoona tonnia maarakentamiseen soveltuvia uusiomateriaaleja, joilla voidaan korvata luonnon kiviainesten käyttöä. Uusiomateriaalien käyttö maarakentamisessa onkin keskeistä kiertotaloutta tavoiteltaessa.

Uusiomateriaalien, esimerkiksi energiateollisuuden tuhkien tai kaivuumaiden uusiokäyttö, vähentää rakentamisen ympäristövaikutuksia ja säästää rahaa. Paremmalla maamassojen hallinnalla ja hyötykäytöllä on esimerkiksi Helsingissä laskettu saavutettavan vuosittain 5-10 miljoonan euron säästöt.

Uusiomateriaalien käyttöä on Suomessa edistetty jo vuosia laajassa yhteistyössä "UUMA-ohjelmalla", jossa viranomaisten, yritysten, tutkimuslaitosten, järjestöjen sekä kuntien ja kaupunkien yhteistyöllä on kehitetty uusiomaarakentamisen käytäntöjä, ohjeistusta, koulutusta ja tuotteistusta.

UUMA3-ohjelma vie uusiomaarakentamista kuntiin ja kaupunkeihin

Vuoden 2018 alussa käynnistyi kolmevuotinen UUMA3-ohjelma (2018-2020), jonka erityisenä tavoitteena on viedä käytäntöön niitä hyviä toimintatapoja, joita uusiomateriaalien käytön edistämiseksi on kehitetty ohjelman aiemmissa vaiheissa. Ohjelmassa kaupungit tiivistävät yhteistyötään hyvien käytäntöjen levittämisessä.

UUMA-ohjelmaa koordinoi Ramboll Finland Oy. Motiva vastaa ohjelman viestinnästä työ- ja elinkeinoministeriön rahoituksella. Motivan ylläpitämästä uusiomaarakentaminen.fi -sivustosta pyritään tekemään keskeinen valtakunnallinen tiedonvälityspaikka alan ammattilaisille. Sivuston käsikirjastosta löytyvätkin kaikki keskeiset uusiomaarakentamiseen liittyvä ohjeistukset ja alan julkaisut.

Uusiomaarakentamisen ajankohtaisia asioita voi seurata tilaamalla UUMA-uutiskirjeen tai liittymällä UUMA-linkedIn -ryhmään. Motiva järjestää lisäksi UUMA-ohjelman vuosiseminaarit, joista on tullut jo perinne alan toimijoiden keskuudessa.

www.uusiomaarakentaminen.fi

UUMA – Uusiomaarakentamisen osaajat LinkedIn:ssä:
UUMA – Uusiomaarakentamisen osaajat

Tilaa uutiskirje:
Tilaa UUMA-ohjelman uutiskirje


Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 8.3.2018

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.