Katu- ja ulkovalaistus

Ulkovalaistusta tarvitaan, jotta katujen ja teiden käyttö olisi turvallista niin jalankulkijoille kuin ajoneuvoillekin. Valaistuksella mahdollistetaan myös liikuntapaikkojen harrastus- ja kilpailutoiminta pimeänä vuodenaikana. Huolellisen suunnittelun ja valaistuksen ohjauksen avulla taajamien valaistuksen laatua voidaan parantaa siten, että haluttu valaistustaso saavutetaan mahdollisimman vähällä energiankulutuksella.

Ulkovalaistuksessa käytettävien lamppujen ominaisuus on, että niiden valontuotto eli valovirta vähenee niiden ikääntyessä. Erityisen selvästi tämän voi havaita ulkovalaistuksessa yleisillä elohopealampuilla. Valontuoton vähenemisestä huolimatta lamppujen sähkönkulutus ei alene. Lamput kannattaa vaihtaa huoltosuunnitelman mukaisesti säännöllisin väliajoin jo ennen kuin ne ovat rikkoutuneet.

Ulkovalaistuksen huollossa tulee tarkkailla myös polttoaikoja ja huolehtia siitä, ettei hämäräkytkin ole likainen, jolloin se luulee olevan hämärämpää kuin todellisuudessa onkaan. Jo 10 minuutin ”turha aika” aamuisin ja iltaisin tekee yli 2 tuntia viikossa ja vastaa noin 50 € lisäkustannusta vuodessa katukilometriä kohti.


Oliko artikkeli hyödyllinen?

Sivua päivitetty viimeksi 1.2.2017