Kokemuksia energiaeksperttitoiminnasta

Energiaeksperttitoiminnasta on saatu kerros- ja rivitaloissa hyviä kokemuksia. Onnistuneen energiaeksperttitoiminnan edellytyksenä on, että toiminta on jatkuvaa, pitkäjänteistä, ja että energiaekspertillä on tukenaan toimiva verkosto.

Toiminnan haasteena on näiden edellytysten luominen ja säilyttäminen. Lisäksi kaikkien osapuolten sitoutuminen yhteisiin päämääriin on hyvin tärkeää. Toiminnan on oltava avointa, positiivista ja aktiivisesti tiedottavaa.

Kokemusten mukaan hyvin onnistunut energiaeksperttitoiminta vaikuttaa taloyhtiössä moneen asiaan, kuten energiansäästöön, asumisviihtyvyyteen ja yhteisöllisyyteen.

Energiansäästö

Joissain tapauksissa on löydetty tuntuvia säästöjä energiankulutuksessa varsinkin toiminnan alkuvaiheessa, kun ilmeisimmät säästökohteet huomataan. Jopa yli 10 prosentin lämmön, veden tai kiinteistösähkön kulutuksen vähennyksiä on saavutettu. Energiansäästö ei ole kuitenkaan ainut hyöty eksperttitoiminnasta, eikä se saisikaan olla ainut mittari. Säästöjä ei kaikissa tapauksissa välittömästi aina synny ja tulokset vaihtelevat kiinteistökohtaisesti.

Asumisviihtyvyys ja yhteisöllisyys

Energiaeksperttitoiminta parantaa usein taloyhtiön asumisviihtyisyyttä, yhteisöllisyyttä, asumisen turvallisuutta ja jopa kiinteistön arvoa. Asumisviihtyvyys paranee, kun kiinteistön lämmityksen ja ilmanvaihdon säädöt toimivat suunnitellusti ja esimerkiksi pihojen, porraskäytävien ja yhteistilojen valaistus on toimiva ja asianmukaisesti mitoitettu.

Yhteisöllisyys paranee, kun energiaviisas asuminen tulee taloyhtiön yhteiseksi toimintamalliksi. Yksi asukkaista on tuttu ja turvallinen energia- ja ympäristöasioiden asiantuntija, jonka puoleen kaikki voivat kääntyä pienissä ja isoissa asioissa.

Tekniset ja taloudelliset asiat

Energiaeksperttitoiminta on monessa asiassa suuri apu ja tuki isännöinnille ja kiinteistöhuollolle. Usein erilaiset puutteet ja viat kotitalossa huomataan energiaekspertin toimesta nopeasti ja naapureiden kesken voidaan ottaa puheeksi pieniäkin asioita, joihin muuten kukaan ei ehkä kiinnittäisi huomiota.

Hyvin hoidettu, hyväkuntoinen ja hyvähenkinen taloyhtiö erottuu ympäristöstään positiivisella tavalla. Energiaeksperttitoiminnalla voi siten olla vaikutusta jopa asuntojen arvoon.


Oliko artikkeli hyödyllinen?

Sivua päivitetty viimeksi 25.11.2016