Ympäristöasiantuntija

Toimintamme kasvaessa Ympäristömerkintä Suomi Oy etsii joukkoonsa vakituiseen työsuhteeseen ympäristöasiantuntijaa.

Ympäristömerkintä Suomi Oy hallinnoi Suomessa pohjoismaista ympäristömerkkiä eli Joutsenmerkkiä ja EU-ympäristömerkkiä. Ympäristömerkinnän asiantuntijat osallistuvat kriteerien laadintaan, käsittelevät hakemuksia ja valvovat merkin luvanhaltijoita. Ympäristömerkinnän tehtäviin kuuluu myös viestintä ja markkinointi.

Ympäristömerkintä Suomi Oy on valtionyhtiö Motivan tytäryhtiö. Työskentelemme avarissa toimitiloissa Kampin keskuksen kupeessa 12 henkilön voimin.

Tätä tarjoamme

Vastaat Joutsenmerkki-hakemusten käsittelyn eri vaiheista. Toimit vahvasti asiakasrajapinnassa asiakkaita opastaen, hakuprosessin eri vaiheissa heidän kanssaan kommunikoiden sekä asiakaskohteissa vieraillen. Asiakkaamme ovat pääosin kotimaisia, mutta jonkin verran on myös ulkomaisia toimijoita. Taustastasi riippuen pääasiallinen toimialasi voi olla joko teknokemian tuotteiden (muun muassa pesu- ja puhdistusaineet, kosmetiikka, maalit) tai rakentamisen alueella (rakennusprojektit, rakennusmateriaalit ja -tekniikat).

Meillä pääset työskentelemään ja kehittymään huippuasiantuntijoiden kanssa ympäristöasioiden ja vastuullisuuden vahvaksi osaajaksi. Yhteisenä tavoitteenamme on muuttaa yhteiskuntaamme vähän kerrallaan kestävämpään suuntaan.

Osana Motiva-konsernia panostamme henkilöstömme työhyvinvointiin ja työssä viihtymiseen.

Tätä odotamme

Sinulla on vahva luonnontieteellinen tausta ja tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto esimerkiksi kemian, tekniikan tai ympäristötieteen alalta. Olet kerryttänyt osaamistasi työkokemuksen myötä jollakin tulevan työsi aiheeseen liittyvällä alalla, esimerkiksi pesu- ja puhdistusaineiden valmistaminen, rakennusmateriaalit ja rakentaminen tai palvelutoiminnan ympäristövastuullisuuden tehtävät.

Työskentelytyyliltäsi olet tarkka ja samalla kokonaisuudet hahmottava. Kykenet tekemään laadukasta työtä ja samalla pitämään kiinni määräajoista. Olet oppimiskykyinen ja haluat jatkuvasti kehittää osaamistasi. Tulet hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja pidät työstä asiakasrajapinnassa. Osaat ajatella ratkaisukeskeisesti ja luoda lisäarvoa sekä hakemusten parissa työskenteleville asiantuntijoille että asiakkaille. Olet tottunut työskentelemään näppärästi perus-toimisto-IT:n kanssa (MS Office).

Toimimme tiiviisti pohjoismaisessa yhteistyössä, joten odotamme sinulta ruotsinkielen suullista ja kirjallista osaamista sekä työelämän englanninkielen taitoa.

Jätäthän hakemuksesi viimeistään 15.10. osoitteessa:
www.psycon.com/tyopaikat

Lisätietoja tehtävästä antavat:

lupapäällikkö Sinikka Karppelin
puh. 040 717 8523 tai 09 6122 5107, torstaina 4.10., klo 14–16

kriteeripäällikkö Karin Bergbom
puh. 045 657 8888 tai 09 6122 5107, torstaina 11.10., klo 14-16


Sivua päivitetty viimeksi 1.10.2018

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.