Älykäs kylä -yhteistyö maaseudulla
Tiivistelmä
Yksityis- tai julkisoikeudellinen yhteisö, kuten kunta, kyläyhdistys tai kehittäjäorganisaatio voi hakea avustusta kestävän kehityksen periaatteita, digitalisaatiota ja innovaatioita edistävään hankkeeseen maaseudulla. Hankkeeseen liittyvät innovaatiot voivat olla sosiaalisia, taloudellisia tai ympäristön tilaa parantavia. Hankkeessa voidaan esimerkiksi edistää kiertotaloutta ja paikallisia energiayhteisöjä, tukea kotouttamista ja etätyö- tai etäopiskelumahdollisuuksia tai kehittää alueen yritysten tai elinkeinojen digitalisaatiota. Euroopan unionin osarahoittama.
Kuvaus
Älykkäät kylät -yhteistyöhanke on kehittämishanke, jossa vähintään kaksi toimijaa etsii yhdessä ratkaisua haasteeseen. Toimijat voivat olla esimerkiksi kyliä tai kuntia tai vaikkapa kylä ja kehittäjäorganisaatio yhdessä. Älykkäät kylät -hankkeella edistetään uudistumista, uusia ratkaisuja, rohkeita kokeiluja, uusia kumppanuuksia ja verkostoitumista niin aluetasolla kuin valtakunnallisesti ja kansainvälisestikin.
Älykkäät kylät -hankkeet edistävät kestävän kehityksen periaatteita, digitalisaatiota ja innovaatioita. Hankkeeseen liittyvät innovaatiot voivat olla sosiaalisia, taloudellisia tai ympäristön tilaa parantavia. Hankkeessa voidaan esimerkiksi edistää kiertotaloutta ja paikallisia energiayhteisöjä, tukea kotouttamista ja etätyö- tai etäopiskelumahdollisuuksia tai kehittää alueen yritysten tai elinkeinojen digitalisaatiota.
Älykkäät kylät -hanke on useamman vuoden projekti, johon voi liittyä yleishyödyllisiä investointeja. Tuki investointeihin haetaan erikseen.
Pilottihankkeena voidaan tukea kokeiluja, joissa testataan tuotteen, palvelun tai menetelmän toteutuskelpoisuutta.
Yhteistyöhanke voi olla paikallinen, alueellinen, alueiden välinen, valtakunnallinen tai kansainvälinen.
Mihin tukea voi käyttää?
– työntekijöiden palkkauskuluihin
– matkakustannuksiin
– asiantuntijoiden palkkioihin
– ostopalveluihin
– pienhankintoihin
– kohtuullisiin tarjoilukustannuksiin
– kansainväliseen yhteistyöhön liittyviin kustannuksiin
– toimistokuluihin
– vuokriin
– hankkeen ohjausryhmän kuluihin.
Hakuaika
Jatkuva haku. ELY-keskukset valitsevat rahoitettavat hankkeet valintajaksoittain. Huomaa, että rahoitusta voi hakea myös paikallisesta Leader-ryhmästä. Leader-ryhmillä on omat valintajaksonsa.
Linkkejä
- Älykäs kylä -yhteistyö
- Leader-ryhmät