Avustus pientalon öljylämmityksestä luopumiseksi
Tiivistelmä
Ympärivuotisessa asuinkäytössä olevien pientalojen omistajille on tarjolla valtionavustusta öljylämmitysjärjestelmän poistamiseen ja korvaamiseen muilla lämmitysmuodoilla. Avustusta voidaan myöntää hankkeille, joiden kustannukset ovat syntyneet aikaisintaan 1.6.2020. Remontteja voi toteuttaa 31.8.2026 saakka.
Kuvaus
Avustusta öljy- tai maakaasulämmitysjärjestelmän poistamiseen myönnetään yksityishenkilöille ja kuolinpesille, jotka omistavat pientalon tai pientalossa sijaitsevan asunnon hallintaan oikeuttavia osakkeita. Pientalolla tarkoitetaan omakotitaloa tai paritaloa. Mikäli pientalon omistaa usea henkilö, on hakijalla oltava valtakirja jokaiselta omistajalta, myös puolisolta. Hakijan tai valtakirjan antaneiden ei tarvitse itse asua pientalossa. Avustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että pientalo on ympärivuotisessa asuinkäytössä. Avustusta ei myönnetä vapaa-ajan asunnolle.
Avustusta myönnetään öljylämmitysjärjestelmän poistamiseen sekä öljylämmityksen korvaamiseen toisella lämmitysjärjestelmällä, pois lukien fossiilisia polttoaineita käyttävät lämmitysjärjestelmät. Avustusta myönnetään yksi per lämmitysjärjestelmä. Paritaloon voi siksi saada yhden tai kaksi avustusta riippuen siitä, onko asunnoilla yhteinen lämmitysjärjestelmä vai onko molemmilla omansa.
Avustuksen määrä on aina joko 2 500 euroa tai 4 000 euroa: 4 000 euroa, kun öljylämmityksestä siirrytään maalämpöpumppuun, ilma-vesilämpöpumppuun tai kaukolämpöön, TAI 2 500 euroa, kun siirrytään muihin ei-fossiilisiin lämmitysjärjestelmiin.
Avustusta ei myönnetä lainkaan, jos uusi rakennuskohtainen lämmitysjärjestelmä käyttää fossiilisia polttoaineita, kuten öljyä, hiiltä, maakaasua tai turvetta. Avustus myönnetään suunnitelman ja kustannusarvion perusteella, ja avustus maksetaan, kun hanke on valmistunut.
Hakuaika
Hakuaika alkoi 6.10.2025 klo 16.15. Haku on jatkuva. Avustusta voi hakea niin kauan kuin siihen osoitetut määrärahat riittävät.