Hyppää sisältöön

EAKR – Ke­hit­tä­mis­hank­kei­den tuet

Tiivistelmä

Alueellista ja valtakunnallista kehittämistukea myönnetään alueiden kehittämistä, kestävää kasvua ja elinvoimaa edistäviin kehittämishankkeisiin ja niihin sisältyviin investointeihin. Tukea voivat hakea tutkimus- ja koulutusorganisaatiot, elinkeinojen kehittämisorganisaatiot, julkisomisteiset teknologia- ja osaamiskeskukset, kunnat ja muut julkisyhteisöt, säätiöt sekä yhdistykset. Euroopan unionin osarahoittama.

Kuvaus

Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR) tuetaan rahaston tavoitteita rahoittamalla erilaisia kehittämishankkeita. Rahastosta tuetaan myös kestävää kaupunkikehittämistä.

Hakujen toimintalinjat (Innovatiivinen Suomi, Hiilineutraali Suomi ja Saavutettavampi Suomi) ja niiden erityistavoitteet vaihtelevat maakunnittain ja niillä on myös eriäviä hakuaikatauluja. Hakemusten tulee olla maakuntaohjelmien ja maakunnan älykkään erikoistumisen strategian mukaisia. Hauissa voi olla myös vaatimuksena ylimaakunnallisuus ja/tai ryhmähanke. Rahoitusta ei myönnetä yksittäiselle yritykselle sen oman liiketoiminnan kehittämiseen.

Kehittämishankkeissa tuen määrä on enintään 80 % hyväksytyistä kokonaiskustannuksista. Investointihankkeissa ja kehittämishankkeeseen sisältyvissä investoinneissa tuen määrä on enintään 70 %. Alueellisen kehittämistuen hankkeeseen sisältyvän investoinnin on oltava välttämätön kehittämishankkeen toteuttamiselle ja sen kustannusten kokonaismäärä voi olla enintään puolet hankkeen hyväksyttävistä kustannuksista.

Kaikki avoinna olevat alueelliset ja valtakunnalliset haut löytyvät EURA2021-palvelusta.

Hakuaika

Hakuja auki. Kaikki avoimena olevat haut löytyvät EURA2021 -järjestelmästä.

Haut

Kestävän kaupunkikehittämisen haku – Pääkaupunkiseudun ekosysteemisopimus / Ansökan om hållbar stadsutveckling – huvudstadsregionens ekosystemavtal
– Hakuaika: 1.2.2026 – 11.3.2026
https://eura2021.fi/hakuilmoitukset/hakuilmoitus/8143efcd-c04b-4bce-aec2-7a75b28be53c/

Maakuntien liittojen EAKR-haku (Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme, Uusimaa ja Varsinais-Suomi)
– Hakuaika: 9.2.2026 – 23.3.2026
https://eura2021.fi/hakuilmoitukset/hakuilmoitus/b25d5264-5eab-4085-8f9f-af867c8b0896/

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton 31.3.2026 päättyvä EAKR-kehittämis- ja investointihankehaku
– Hakuaika: 2.2.2026 – 31.3.2026
https://eura2021.fi/hakuilmoitukset/hakuilmoitus/f7c16534-8cb1-45e7-a359-cec37aa7b37b/

Pohjois-Savon liiton kevään 2026 EAKR-haku kehittämis- ja investointihankkeille, päättyy 20.3.2026
– Hakuaika: 30.1.2026 – 20.3.2026
https://eura2021.fi/hakuilmoitukset/hakuilmoitus/11af44cf-4a21-4300-becd-2be6e7918723/

EAKR-haku hiilineutraaliuden hankkeille Keski-Suomessa
– Hakuaika: 2.3.2026 – 17.4.2026
https://eura2021.fi/hakuilmoitukset/hakuilmoitus/1ee48814-f17f-4a11-883c-baecd66808ee/

Satakuntaliiton EAKR rahoituksen haku
– Hakuaika: 2.2.2026 – 27.3.2026
https://eura2021.fi/hakuilmoitukset/hakuilmoitus/2aec3f03-a362-4697-8d2f-086c28566239/

Keski-Pohjanmaan Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027 EAKR 1.haku 2026
– Hakuaika: 2.2.2026 – 31.3.2026
https://eura2021.fi/hakuilmoitukset/hakuilmoitus/752ba741-6208-4895-8522-f0f9303888ca/

Linkkejä