Hyppää sisältöön

EU LIFE-ohjelma

Tiivistelmä

EU Life-ohjelma on EU:n rahoitusväline ympäristö- ja ilmastotoimille, jonka kautta on vuodesta 1992 lähtien rahoitettu yli 5 000 hanketta. Ohjelman budjetti kaudelle 2021–2027 on 5,43 miljardia euroa. Vuodesta 2021 alkaen mukana on myös alaohjelma puhtaaseen energiaan siirtymisestä. Ohjelman tavoitteena on tukea siirtymää ilmastoneutraaliin, kiertotalouteen perustuvaan ja resurssitehokkaaseen talouteen, suojella luonnon monimuotoisuutta ja ekosysteemejä sekä kannustaa vihreiden innovaatioiden kehittämistä eri toimijoiden, kuten yritysten, viranomaisten ja tutkimusyhteisöjen keskuudessa.

Kuvaus

Vuonna 1992 perustettu Life-ohjelma on EU:n ympäristö- ja ilmastotoimien rahoitusväline, josta on yhteisrahoitettu yli 5 000 hanketta, joilla autetaan Eurooppaa muuttumaan vihreämmäksi. Vuodesta 2021 alkaen Life-ohjelmaan on sisältynyt uusi puhtaaseen energiaan siirtymistä koskeva alaohjelma.

Life-ohjelman täytäntöönpanon kokonaisbudjetti vuosiksi 2021–2027 on 5,432 miljardia euroa.

Life-ohjelman päätavoitteet ovat seuraavat:
– auttaa siirtymään kestävämpään, kiertotalouteen perustuvaan, energiatehokkaampaan, uusiutuvaan energiaan perustuvaan, ilmastoneutraaliin ja häiriönsietokykyisempään talouteen.
– suojella, ennallistaa ja parantaa ympäristöämme.
– pysäyttää biologisen monimuotoisuuden köyhtyminen ja kääntää sen suunta.
– pysäyttää ekosysteemien tilan heikkeneminen hallinnoimalla ja parantamalla Natura 2000 -verkostoa ja edistää siten kestävää kehitystä.
– kannustaa ja tukea muun muassa suurten ja pienten yritysten, kansalaisjärjestöjen, viranomaisten, kansalaisryhmien ja tiedeyhteisöjen vihreitä ideoita.

Life-ohjelma auttaa EU:ta saavuttamaan Euroopan vihreän kehityksen ohjelman tavoitteet:
– EU:nmuuttaminen oikeudenmukaiseksi ja vauraaksi yhteiskunnaksi, jonka talous on moderni, resurssitehokas ja kilpailukykyinen, jossa nettopäästöt ovat nolla vuonna 2050 ja jossa talouskasvu on erillään resurssien käytöstä.
– luonnon suojeleminen, säilyttäminen ja parantaminen koko maanosassa.
– kansalaisten terveyden ja hyvinvoinnin turvaaminen ympäristöön ja ilmastoon liittyviltä vaikutuksilta.

Life-ohjelma jakautuu kahteen osa-alueeseen. Toinen koskee ympäristöä ja toinen ilmastotoimia.

Ympäristöosiossa on kaksi alaohjelmaa:
– Luonto ja biologinen monimuotoisuus
– Kiertotalous ja elämänlaatu

Ilmastotoimien lohkossa on myös kaksi alaohjelmaa:
– Ilmastonmuutoksen hillitseminen ja siihen sopeutuminen
– Siirtyminen puhtaaseen energiaan (Horisontti 2020 -puiteohjelman energiatehokkuusmarkkinoiden käyttöönoton jatkaminen)

Life-ohjelmassa julkaistaan kaksi monivuotista työohjelmaa vuosille 2021–2024 ja 2025–2027.

Niihin sisältyy yksityiskohtaisia tietoja seuraavista seikoista:
– neljä alaohjelmaa
– rahoituksen kohdentaminen
– hanketyypit ja yhteisrahoitusosuudet
– ehdotusten jättämis- ja valintamenettelyt, mukaan lukien myöntämisperusteet
– Ehdotuspyyntöjenaikataulut

Life-ohjelmassa julkaistaan vuosittain ehdotuspyyntöjä erityyppisille hankkeille.

Life-ohjelmaa hallinnoi tällä hetkellä Euroopan ilmasto-,infrastruktuuri- ja ympäristöasioiden toimeenpanovirasto (CINEA).

Hakuaika

24.4.2025 – 23.9.2025. katso myös muut määräajat!

Lisätietoja

Kaikki vuoden 2025 LIFE-ehdotuspyynnöt julkaistaan
EU:n rahoitus- ja tarjousportaalissa 24. huhtikuuta (alustava päivämäärä).

CINEA järjestää  virtuaalisia tiedotustilaisuuksia  13.-15.5.2025 opastaakseen mahdollisia hakijoita LIFE 2025 -ehdotuspyyntöihin liittyen.

Arvioidut hakuajat:
– Standard Action Projects (SAPs) for circular economy and quality of life
Määräaika: 23.9.2025

– Standard Action Projects (SAPs) for nature and biodiversity,
Määräaika: 23.9.2025

– Standard Action Projects (SAPs) for climate change mitigation and adaptation
Määräaika: 23.9.2025

– Coordination and Support Action Grants (CSA) for clean energy transition sub-programme
Määräaika: 23.9.2025

– Strategic Integrated Projects (SNAPs/SIPs)
Concept notes: Määräaika: 4.9.2025
Full proposals: Määräaika: 5. maaliskuuta 2026

– Technical Assistance preparation for SIPs and SNAPs
Määräaika: 23.9.2025

– Technical Assistance Replication
Määräaika: 23.9.2025

– Specific Operating Grant Agreements (SGA OG) to Non-Governmental Organisations – on invitation to Framework Partnership Partners only
Määräaika: 25.9.2025 (launch and closure dates to be confirmed)

– LIFE Preparatory Projects (addressing ad hoc Legislative and Policy Priorities – PLP)
Määräaika: 23.9.2025

Linkkejä