Innovatiiviset julkiset hankinnat
Tiivistelmä
Innovatiiviset julkiset hankinnat -rahoitus on suunnattu hankintalain mukaisille hankintayksiköille, kuten kunnille, virastoille ja muille hankintalain alaisuudessa oleville julkisomisteisille toimijoille. Rahoituksella on tarkoitus kehittää innovatiivisia ratkaisuja palveluiden ja toiminnan uudistamiseksi.
Kuvaus
Innovatiivisen julkisen hankinnan kautta tavoitteena voi olla tuottaa lisäarvoa esimerkiksi:
– pienemmillä elinkaarikustannuksilla
– paremmalla laadulla
– uudistuneilla ja tehokkaammilla tuottamisprosesseilla
– ympäristöystävällisyydellä
– digitaalisten ratkaisujen myötä muuhun kehittämistyöhön vapautuneilla resursseilla
Innovatiiviset julkiset hankinnat -rahoitusta voi käyttää hankintoihin, joissa tavoitteena on uudistaa toimintoja ja palveluita. Rahoitus ei rajoitu tiettyyn hankintamenettelyyn.
Rahoitusta voi käyttää hankinnan valmisteluun, kilpailutukseen, yhteiskehittämiseen ja pilotointiin. Projektin kustannuksista vähintään 80 % tulee muodostua tutkimus- ja kehitystyöstä. T&K-työn sisältö projektissa arvioidaan projektikohtaisesti.
Business Finland myöntää avustusta enintään 50 % projektin kokonaiskustannuksista. Business Finland maksaa rahoituksen jälkikäteen projektin raportoinnin ja kustannustilitysten perusteella.
Tutustu tarkemmin rahoitusehtoihin ja hae avustusta Business Finlandin sivulta: https://www.businessfinland.fi/suomalaisille-asiakkaille/palvelut/rahoitus/tutkimus-ja-kehitysrahoitus/innovatiiviset-julkiset-hankinnat
Hakuaika
Jatkuva
Lisätietoja
Linkkejä
Innovatiiviset julkiset hankinnat – Business Finland