Hyppää sisältöön

Juuret tiedossa – kasvua metsien il­mas­to­rat­kai­suis­ta

Tiivistelmä

Rahoitettavilla hankkeilla lisätään erityisesti metsänomistajien ja metsäalan toimijoiden tietopohjaa ja osaamista ilmastotoimien hyödyistä, metsien kasvun lisäämisestä ja toimien käytännön toteutuksesta. Informaatio-ohjauksen keinoin edistetään metsien kestävää, kannattavaa ja myös muita ympäristötavoitteita huomioivaa käyttöä sekä tuetaan kansallisten ilmasto- ja sopeutumistavoitteiden saavuttamista. Avustusta voidaan myöntää julkis- tai yksityisoikeudellisille oikeushenkilöille.

Kuvaus

Haku tukee Suomen hiilineutraaliustavoitteen saavuttamista vuoteen 2035 mennessä vahvistamalla metsien kasvua ja hiilinieluja. Rahoitettavilla hankkeilla lisätään erityisesti metsänomistajien ja metsäalan toimijoiden tietopohjaa ja osaamista ilmastotoimien hyödyistä, metsien kasvun lisäämisestä ja toimien käytännön toteutuksesta. Informaatio-ohjauksen keinoin edistetään metsien kestävää, kannattavaa ja myös muita ympäristötavoitteita huomioivaa käyttöä sekä tuetaan kansallisten ilmasto- ja sopeutumistavoitteiden saavuttamista.

Hankehaulla etsitään ratkaisuja, joilla lisätään kohderyhmien halukkuutta, osaamista ja kykyä toteuttaa metsien kasvua ja hiilinieluja vahvistavia toimia. Samalla voidaan tukea metsien kestävää, kannattavaa ja monitavoitteista käyttöä sekä maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman, kansallisen ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelman 2030 ja kansallisen metsästrategian 2035 tavoitteiden saavuttamista. Hankehakemukset, joilla edistetään samalla myös luonnon monimuotoisuutta ja vesiensuojelua, ovat erityisen toivottavia.

Hankerahoituksella vahvistetaan osaamista ja tietopohjaa sekä käytäntöön vientiä seuraavista aiheista:

  • metsänuudistamisen nopeuttaminen hakkuun jälkeen
  • metsätuhojen ennaltaehkäisy ja ilmastonmuutokseen sopeutuminen
  • puuston tiheämpänä kasvattaminen ja soveltuvilla kohteilla kiertoaikojen maltillinen pidentäminen
  • tuhkalannoitus ja suometsien kokonaisvaltainen hoito
  • metsänlannoituksen edistäminen kivennäismailla


Hankkeiden pääkohderyhmänä ovat metsänomistajat. Rahoitushaun päätavoitteena on vahvistaa heidän osaamistaan metsien kasvua ja hiilensidontaa lisäävistä toimista. Yksittäisten metsänomistajien lisäksi hankkeissa voidaan kohdentaa toimia myös muille keskeisille ryhmille, kuten: julkisyhteisöt (esim. kunnat, seurakunnat), metsäalan toimijat ja ammattilaiset (esim. neuvontaorganisaatiot, metsäpalveluyrittäjät), yhteismetsät, päättäjät jotka tekevät metsiä koskevia ratkaisuja ja metsäalan opiskelijat.

Avustusta voidaan myöntää julkis- tai yksityisoikeudellisille oikeushenkilöille, kuten: rekisteröidyille yhdistyksille, kunnille ja kuntayhtymille, oppilaitoksille, yrityksille, Suomen metsäkeskukselle (vain ei-taloudelliseen toimintaan). Valtion virastot ja laitokset eivät voi saada valtionavustusta. Ne voivat osallistua hankkeisiin, jos niiden erityisosaamista tarvitaan hankkeen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Valtionapuviranomaisena toimii Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) 31.12.2025 asti ja 1.1.2026 alkaen Lapin elinvoimakeskus.

Hakuaika

Hakuaika on alkanut 17.11.2025, klo 08.00 ja päättyy 16.1.2026, klo 16.15

Lisätietoja

https://www.ely-keskus.fi/web/ilmastoyksikko/juuret-tiedossa-hankehaku