Korkotukilaina perusparannuksiin
Tiivistelmä
Korkotukilaina on tarkoitettu muun muassa kuntien tai muiden julkisyhteisöjen omistamien vuokra- ja asumisoikeustalojen perusparannushankkeisiin.
Kuvaus
Vuokra- ja asumisoikeustalojen perusparannushankkeet on mahdollista lainoittaa Valtion tukeman asuntorakentamisen keskuksen Varken myöntämällä korkotukilainalla. Lainaa voi hakea kunta tai muu julkisyhteisö, Varken yleishyödylliseksi yhteisöksi nimeämä yhteisö tai edellä mainitun yhteisön tosiasiallisesti omistama osakeyhtiö.
Lainaa voidaan myöntää yleishyödylliseksi nimetylle yhteisölle sen suorassa omistuksessa olevaa tai yhtiömuodossa toteutettavaa kohdetta varten. Yleishyödylliseksi nimetyn yhteisön tytäryhtiölle voidaan lainaa myöntää vain suoraan omistukseen tulevalle kohteelle.
Korkotukilaina on pankin tai muun rahoituslaitoksen myöntämä laina, jonka korosta valtio maksaa osan (Valtiokonttori / Varke). Valtio vastaa luottolaitokselle, vakuutusyhtiölle, eläkelaitokselle ja kunnalle (lainanmyöntäjä) lainoista, jotka käytetään asunto-osakeyhtiölaissa tarkoitetun asunto-osakeyhtiön omistaman ja hallitseman rakennuksen tai sen osan perusparantamiseen.
Varken rahoitusasiantuntijat auttavat korkotukihankkeiden kysymyksissä ja ohjaavat hankkeiden toteutuksessa.
Hakuaika
Jatkuva