Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön yhteistyö
Tiivistelmä
Yksityis- tai julkisoikeudellinen yhteisö voi hakea avustusta yhteistyöhankkeille, joilla voidaan esimerkiksi luoda biotaloudesta työllisyyttä ja kasvua muun muassa edistämällä biojalostamoiden ja muiden alan yritysten yhteistyötä. Hankkeella turvataan ja kehitetään maaseudun palveluja sekä uudistetaan ja monipuolistetaan maaseutualueiden taloutta. Tavoitteena on yhteistyön ja digitalisaation kautta löytää uusia ratkaisuja. Euroopan unionin osarahoittama.
Kuvaus
Hankkeella turvataan ja kehitetään maaseudun palveluja sekä uudistetaan ja monipuolistetaan maaseutualueiden taloutta. Tavoitteena on yhteistyön ja digitalisaation kautta löytää uusia ratkaisuja. Hankkeessa voidaan esimerkiksi toteuttaa tapahtuma, joka parantaa kylän yhteishenkeä tai teettää kylälle maisemanhoitosuunnitelma tai jokin muu yleistä viihtyvyyttä parantava suunnitelma. Hankkeessa voidaan parantaa palveluiden saavutettavuutta maaseudulla.
Hankkeella voidaan myös kehittää matkailua, esimerkiksi metsien virkistyskäyttöä ja luontopohjaisia hyvinvointipalveluita. Lisäksi hankkeella voidaan luoda biotaloudesta työllisyyttä ja kasvua esimerkiksi edistämällä biojalostamoiden ja muiden alan yritysten yhteistyötä.
Pilottihankkeena voidaan tukea kokeiluja, joissa testataan tuotteen, palvelun tai menetelmän toteutuskelpoisuutta.
Yhteistyöhanke voi olla paikallinen, alueellinen, alueiden välinen, valtakunnallinen tai kansainvälinen.
Mihin tukea voi käyttää?
– työntekijöiden palkkauskuluihin
– matkakustannuksiin
– asiantuntijoiden palkkioihin
– ostopalveluihin
– pienhankintoihin
– kohtuullisiin tarjoilukustannuksiin
– kansainväliseen yhteistyöhön liittyviin kustannuksiin
– toimistokuluihin
– vuokriin
– hankkeen ohjausryhmän kuluihin.
Hakuaika
Jatkuva haku. ELY-keskukset valitsevat rahoitettavat hankkeet valintajaksoittain. Huomaa, että rahoitusta voi hakea myös paikallisesta Leader-ryhmästä. Leader-ryhmillä on omat valintajaksonsa.
Linkkejä
- Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön yhteistyö
- Leader-ryhmät