Rahoitus tutkimukseen, kehitykseen ja pilotointiin (suurille yrityksille)
Tiivistelmä
Business Finland auttaa uusille vientimarkkinoille tähtääviä suuria yrityksiä myöntämällä avustusta tai lainaa. Rahoituksen kautta suuryrityksiä kannustetaan yhteistyöhön tutkimuslaitosten ja pk-yritysten kanssa. Rahoitusta voi käyttää esimerkiksi nykyisten tuotteiden, palveluiden, tuotantomenetelmien ja liiketoimintamallien uudistamiseen tai kokonaan uusien kehittämiseen, sekä uuden innovatiivisen toimintamallin tai järjestelmän kehittämiseen ja testaamiseen todellisessa toimintaympäristössä, kuten kaupunginosassa, liikenteessä tai asiakasyrityksen toiminnassa.
Kuvaus
Avustus on tarkoitettu tutkimustyöhön, jonka tuloksena yritykselle syntyy uutta tietoa ja osaamista tuotekehitystyön perustaksi.
Laina on tarkoitettu yrityksen kehitys- ja pilotointiprojekteihin. Laina voi kattaa enintään 50 % projektin kokonaiskustannuksista.
Tässä on esimerkkejä siitä, millaiseen tutkimus- ja kehitystyöhön yrityksenne voi saada Business Finlandin avustusta tai lainaa:
Tutkimus ja tiedonhankinta:
– Uuden, kansainvälistä kilpailuetua yritykselle ja verkostolle tuovan tiedon luominen esimerkiksi yhteistyössä yliopistojen, tutkimuslaitosten tai pk-yritysten kanssa
Tuotteen tai palvelun kehittäminen ja ratkaisun pilotointi:
– Nykyisten tuotteiden, palveluiden, tuotantomenetelmien ja liiketoimintamallien uudistaminen tai kokonaan uusien kehittäminen
– Uuden, innovatiivisen ratkaisun toimivuuden testaaminen asiakkaiden kanssa
– Nopea kokeilu (esimerkiksi ohjelmistoalalla) tai pidempi kehitysprosessi (esimerkiksi energia- tai prosessiteollisuudessa)
– Esimerkiksi uuden innovatiivisen tuotteen, tuotantotavan, prosessien tai teknologian testaaminen tuotantolaitoksessa
– Uuden innovatiivisen toimintamallin tai järjestelmän kehittäminen ja testaaminen todellisessa toimintaympäristössä, kuten kaupunginosassa, liikenteessä tai asiakasyrityksen toiminnassa
– Uuden innovatiivisen palvelun kehittäminen ja toimivuuden varmistaminen asiakkaan toimintaympäristössä ja prosesseissa
– Pilotointi ja kehittäminen voidaan toteuttaa myös ulkomailla
Hakuaika
Jatkuva