Hyppää sisältöön

Ve­si­huol­to­hank­keet maaseudulla

Tiivistelmä

Julkis- tai yksityisoikeudellinen yhteisö, kuten oppilaitos, järjestö, kyläyhdistys tai osuuskunta voi hakea avustusta maaseudun vesihuoltoinvestointeihin, joilla parannetaan vesihuollon digitalisaatiota, energia- ja resurssitehokkuutta sekä turvallisuutta. Tukea voi käyttää vesihuoltotoimenpiteiden suunnittelusta ja toteuttamisesta sekä niitä palvelevista selvityksistä aiheutuneisiin kustannuksiin. Euroopan unionin osarahoittama.

Kuvaus

Vesihuoltoinvestointeina rahoitetaan pienimuotoisia vesihuollon digitalisaatiota, energia- ja resurssitehokkuutta sekä turvallisuutta parantavia investointeja maaseudulla. On suositeltavaa, että kunta on mukana vesihuoltohankkeen suunnittelussa ja kunnan vesihuoltosuunnitelma huomioidaan hankkeessa. Vain sellaisia investointeja tuetaan, joista saatava hyöty ohjautuu alueen asukkaille ja muille toimijoille, kuten erilaisille yhteisöille ja ihmisille. Investoinnin kohteen tulee pääsääntöisesti olla alueen asukkaiden ja toimijoiden käytettävissä.

Tukea voi käyttää vesihuoltotoimenpiteiden suunnittelusta ja toteuttamisesta sekä niitä palvelevista selvityksistä aiheutuneisiin kustannuksiin. Hyväksyttävinä kustannuksina ei kuitenkaan pidetä vesihuoltolaitteistojen ylläpidosta aiheutuvia kustannuksia.

Tukea voi käyttää vesihuoltolaitoksen verkostoihin ja muihin vesihuoltolaitteistoihin sekä yksittäisen kiinteistön tai usean kiinteistön yhteisessä toimenpiteessä tarpeellisiin vesihuoltolaitteistoihin (lukuun ottamatta rakennuksen sisäpuolisia vesijohtoja ja viemäreitä).

Tukea investointiin voi saada korkeintaan 65 prosenttia hankkeen hyväksyttävistä, kohtuullisista kustannuksista.

Hakuaika

Jatkuva haku. Leader-ryhmillä on omat valintajaksonsa. ELY-keskukset valitsevat rahoitettavat hankkeet valintajaksoittain. Huomaa, että rahoitusta voi hakea myös paikallisesta Leader-ryhmästä.

Linkkejä