Viisaan liikkumisen hankkeet

Tässä osiossa on tietoa liikkumisen ohjauksen valtionavustuksella ja eri T&K-rahoituksilla rahoitetusta toiminnasta ja projekteista. Lisäksi sivuille kootuista eurooppalaisten tietopankkien linkeistä voi tutustua muualla Euroopassa toteutettuihin liikkumisen ohjauksen projekteihin.

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset

Valtionavustusta liikkumisen ohjaukseen on jaettu vuosina 2012-2017. Rahoitusta on eri vuosina saanut yhteensä lähes 100 hanketta erikokoisissa kunnissa sekä kaupungeissa. Toiminta on tähän mennessä kohdistunut erityisesti kävelyn ja pyöräilyn edistämiseen.
Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset

Kävelyn ja pyöräilyn edistämistä tukevaa T&K-rahoitus

Kävelyn ja pyöräilyn edistämistä tukevaa T&K-rahoitusta on jaettu vuosina 2013-2015.
Kävelyn ja pyöräilyn edistämistä tukeva T&K-rahoitus

Liikkumisen ohjauksen ohjelma

Liikkumisen ohjauksen ohjelmissa 2010-2011 ja 2012-2013 on rahoitettu yhteensä 26 T&K-hanketta. Hankkeita on useille eri kohderyhmille, esimerkiksi työpaikoille sekä lapsille ja nuorille.
Liikkumisen ohjauksen ohjelma

Kotimaiset ja eurooppalaiset tietopankit

Esimerkkejä kävelyn ja pyöräilyn hankkeista on yllämainittujen lisäksi kävelyn ja pyöräilyn tietopankissa, Kulkulaarissa.

Liikkumisen ohjauksen eurooppalaisia hankkeita esitellään Case Studies – Eltis.org ja Mobility Management – CIVITAS -tietopankeissa.


Oliko artikkeli hyödyllinen?

Sivua päivitetty viimeksi 7.3.2017