Janakkalan kunnan viisaan liikkumisen koordinaattori 2012-2013

Janakkalan kunta saa hankkeen avulla ”ulkoisen resurssin”, joka vastaa erilaisten viisaan liikkumisen edistämistoimenpiteiden (liikkumisen ohjaus ja liikennekasvatus) ideoinnista, suunnittelusta, koordinoinnista ja toteutuksesta yhdessä kunnan liikenneturvallisuustyöryhmän jäsenten ja muiden paikallisten sidosryhmien kanssa.

Toiminta käsittää tapahtumia, tempauksia, kampanjoita, tilaisuuksia, koulutusta, tietoiskuja ja tiedotteita. Hankkeessa kehitetään myös pysyviä rakenteita ja toimintamalleja viisaan liikkumisen edistämiseksi kunnan eri toiminnoissa ja palveluissa. Koordinaattori vastaa myös kunnan liikennetyöryhmän toiminnasta.

Hankkeen tavoitteena on konkreettisella toiminnalla lisätä kunnan asukkaiden tietoisuutta liikkumisen vaihtoehdoista ja omien arkisten valintojen vaikutuksista sekä motivoida, kannustaa ja opastaa ihmisiä viisaisiin arjen liikkumisvalintoihin.

Keskeisenä painopistealueena on terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikkumisen, arki- tai hyötyliikunnan, edellytysten ja houkuttelevuuden parantaminen. Tämä näkökulma on vahvasti esillä Janakkalan kuntastrategiassa. Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen korostuu erityisen paljon. Liikenneturvallisuus on itseisarvo, joka otetaan huomioon kulkutavasta riippumatta kaikessa viisasta liikkumista edistävässä toiminnassa.

Janakkalan hankekortti (pdf) (117 KB)

Janakkala maxsumo (pdf) (487.2 KB)

Tuloskortti:
LOHELMA 2012-2013 tuloskortti Janakkalan kunnan viisaan liikkumisen koordinaattori (pdf) (227.9 KB)


Oliko artikkeli hyödyllinen?

Sivua päivitetty viimeksi 21.11.2016