Liikennekäärme-peli

Liikennekäärme-peli on ala-asteille suunnattu kampanja, jonka tarkoituksena on kannustaa lapsia ja vanhempia kulkemaan koulumatkansa ympäristöystävällisellä ja turvallisella tavalla. Kampanjan osana oleva peli mahdollistaa liikenteeseen ja liikkumiseen sekä terveyteen ja ympäristöön liittyvien asioiden opettamisen ja esille oton hauskalla ja mielenkiintoisella tavalla. Oppilaita informoidaan liikenneturvallisuuteen, liikenteen kestävyyteen, terveysvaikutuksiin ja muihin liikenteeseen yleisesti liittyvistä aiheista.

Liikenteeseen ja peliin liittyvistä asioista järjestetään opettajille koulutus. Lapsia kannustetaan kestävään liikkumiseen palkitsemalla heitä ympäristöystävällisesti tehdyistä matkoista tarroilla, joita keräämällä pyritään koulun asettamaan tavoitteeseen. Peliin osallistuvia kouluja kannustetaan järjestämään oheistapahtumia ja tempauksia. Tapahtumiin voidaan kutsua liikenteen parissa toimivia tahoja, kuten poliisi tai bussikuski. Tarkoituksena on kehittää opiskelijoita innostavaa liikkumiseen liittyvää ohjelmaa, kuten pyörän tuunausta tai taitoratoja.

Kampanjan aikana koulujen ympäristön liikennejärjestelmien turvallisuus auditoidaan. Oppilaiden kulkutavat kartoitetaan ennen kampanjaviikkoa, sen aikana sekä sen jälkeen. Näin todennetaan hankkeesta saatavia hyötyjä ja voidaan tarkistaa, onko asetettuun tavoitteeseen päästy.

Liikennekäärme-peli – Hankekortti (pdf) (146.9 KB)

Tuloskortti:

LOHJELMA Tuloskortti 2012 Liikennekäärme (pdf) (120.3 KB)


Oliko artikkeli hyödyllinen?

Sivua päivitetty viimeksi 21.11.2016