Joukkoliikenne

Junalla, bussilla, raitiovaunulla ja metrolla matkustaminen on energiatehokkaampaa kuin yksityisautoilu. Raideliikenteessä energiankulutus henkeä kohden on kaikkein pienintä. Raideliikenteen osuus Suomen liikenteen hiilidioksidipäästöistä on vain yksi prosentti.

Jos riittävän nopeaa joukkoliikenneyhteyttä ei ole ovelta ovelle, voi alkuosan matkasta taittaa autolla tai pyörällä ja jatkaa matkaa junalla tai bussilla. Näin matkaan tarvittavan energian kulutusta voi pienentää huomattavasti verrattuna siihen, että koko matka kuljettaisiin autolla. Kohtuullisen matkan käveleminen tai pyöräileminen joukkoliikenteen pysäkille on myös terveyden ylläpitämisen kannalta hyväksi.

Joukkoliikenteen käyttäjä ottaa päivässä keskimäärin 2 000 askelta enemmän kuin yksityiautoilija.

Hyödynnä matka-aikasi

Joukkoliikenteen yksi etu on, että matka-ajan voi hyödyntää tekemällä töitä, lepäämällä tai vaikka lukemalla, kun ei tarvitse huolehtia itse ajamisesta. Joukkoliikenteen käyttäjän ei tarvitse myöskään stressata huonoa ajokeliä tai parkkipaikan löytymistä.

Matkustajana valitset, miten matka-aikasi käytät

Jos kaukana sijaitsevassa matkakohteessa tietää tarvitsevansa omaa autoa, voi auton kuljettaa määränpäähän junalla. Näin säästyy itse usein tuntien mittaiselta rasittavalta ja paljon energiaa kuluttavalta ajomatkalta ja pääsee perille levänneenä.

Reittioppaat ja matkakortit tehostavat joukkoliikenteen käyttöä

Internetissä on sekä valtakunnallisia että paikallisia joukkoliikenteen reittioppaita, jotka helpottavat matka-aikataulun suunnittelua, parhaiden joukkoliikenteen reittien etsimistä ja sujuvien matkaketjujen muodostamista. Internetin kautta voi ostaa myös joukkoliikenteen lippuja. Lippuja voi ostaa nykyään myös matkapuhelimella ja tarjolla on sekä reittien että matkustamisen suunnitteluun tarkoitettuja lukuisia sovelluksia joiden avulla matkustaminen helpottuu ja omasta matkasta voi saada monenlaista tietoa.

Seutuliput ja matkakortit ovat helpottavat ja nopeuttavat matkojen maksamista. Matkahuollon matkakorttia käyttää jo puoli miljoonaa suomalaista, jotka tekevät vuosittain noin 40 miljoonaa matkaa. Suurissa kaupungeissa on omat matkakorttijärjestelmänsä. Tulevaisuudessa eri järjestelmät voidaan mahdollisesti yhdistää valtakunnalliseksi järjestelmäksi.

Joukkoliikenteen matkustajan vinkkejä:
•    Saavu ajoissa asemalle tai pysäkille ja osta lippu mahdollisuuksien mukaan etukäteen.
•    Lataa matkallesi hyödyllinen tai hauska sovellus, josta saat tietoa matkastasi.
•    Varaa matkalle hyvää seuraa tai muuta ajanvietettä.
•    Nauti stressittömästä matkasta ja anna muiden myös matkustaa rauhassa.

Joukkoliikenne työsuhde-etuna

Työnantaja voi tukea työntekijöiden ympäristöystävällistä työmatkailua tarjoamalla työsuhde-etuna joukkoliikenteen kausilipun tai työmatkaseteleitä kodin ja työpaikan välisiä matkoja varten. Työsuhdematkalippu on työntekijälle veroton etu 300 euroon asti ja 751-3 400 euron osuudelta. Työnantajalle ei koidu näistä osuuksista palkan sivukuluja. Lisäksi työnantaja voi vähentää lippujen hankintakulut tuloverotuksessa. Työntekijä maksaa verollisesta osuudesta (301-750 eurosta) veron oman veroprosenttinsa mukaan.

LUE LISÄÄ AIHEESTA: Työsuhdematkalippu

Joukkoliikenteen käytön edistäminen

Joukkoliikenteenä käyttöä voidaan edistää monin eritavoin. Riittävä ja ajantasainen tieto on joukkoliikenteen käytön kannalta keskeistä matkustajille. Myös matkanaikainen häiriöinformaatio lisää matkustusmukavuutta jopa häiriötilanteissa. Hyvin suunniteltu ja toteutettu joukkoliikenne palvelee useita eri käyttäjiä ja on usein myös nopein tapa siirtyä määränpäästä toiseen.

Selvät opasteet ja reitti- ja aikataulutiedot sekä sujuvat vaihdot eri kulkuvälineiden välillä tekevät joukkoliikenteen käytöstä helppoa ja houkuttelevaa. Asemanseutujen ja matkakeskusten palvelut myös lisäävät matkustusmukavuutta ja matkustajien arjen sujuvuutta kun kotimatkalla voi poiketa myös asioilla.



Oliko artikkeli hyödyllinen?

Sara Lukkarinen
Asiantuntija (äitiyslomalla)
+358 (0) 9 6122 5022

Aiheesta lisää

Sivua päivitetty viimeksi 5.9.2017