Kaasuautot postinjakelussa

Itella Oyj:n kaasuautojen käyttö laajeni postinjakeluun tammikuussa 2011, kun Itella Posti otti käyttöön viisi oikealta ohjattavaa Nissan Note -jakeluautoa. Näillä kaksoispolttoainejärjestelmällä varustetuilla autoilla voidaan tarvittaessa ajaa myös bensiinillä, mutta kaasulla saavutettavan noin 300 kilometrin toimintamatkan ansiosta siihen ei ole ollut tarvetta.
Postin maakaasuauto
Postin kaasuauto. Kuva Mikko Käkelä, Itellan kuvapankki

Suomessa Bi-Fuel-autoiksi muunnetut ajoneuvot on sijoitettu Tampereelle, Kotkaan ja Lappeenrantaan. Lisäksi Itella Postilla on käytössään yksi vasemmanpuoleisella ohjauksella varustettu Nissan NV200 -kaasuauto Lahden alueella. Autoilla jaetaan päivänpostia, sanomalehtiä ja paketteja. Yhtiön kaasuautoissa käytetään biokaasua.

Itella Postin kaasuautot on hankittu muiden postinjakeluautojen tapaan kuuden vuoden leasing-sopimuksella. Kokeilun tavoitteena on selvittää, miten kaasuauto soveltuu postinjakelun tapaiseen rasittavaan, runsaasti pysähdyksiä vaativaan ajoon. Tähänastiset käyttökokemukset ovat olleet myönteisiä eikä teknisiä ongelmia ole ollut.

Laskelmien mukaan Suomessa tehty kaasuauton muutostyö on maksanut itsensä noin 50 000 kilometrin jälkeen, mikä vastaa keskimäärin parin vuoden postinjakeluajoa. Bensiinin hinnan kohoaminen on jopa lyhentänyt takaisinmaksuaikaa. Postinjakelussa voitaisiinkin tulevaisuudessa lisätä kaasuautojen käyttöä, mutta huoltopalvelu- ja takuusyistä autojen pitää olla tehdasvalmisteisia.

Aikaisemmin Itellan kaasuautoja on ollut vain rullakkojakelussa. Yhtiö otti ensimmäisenä Suomessa kevyen Mercedes-Benz Sprinter -maakaasukuorma-auton käyttöön Helsingissä jo vuonna 1998, ja kokeilu jatkui Sprinterin uudemmalla versiolla vuonna 2006. Hyvien käyttökokemusten ja tankkausasemien yleistymisen myötä Itella on laajentanut kaasukuorma-autojen käyttöä kaupungeissa.

Lisätietoja:
Posti Oy
Asset Manager Kari Tuomola
puh. +358 20 451 7428, kari.tuomola@posti.com


Oliko artikkeli hyödyllinen?

Sivua päivitetty viimeksi 18.11.2016