Biokattiloiden päästömittauksia ja opinnäytetyön aiheita

Osana biokattilaneuvontaa suoritetaan päästömittauksia ja tehdään muuta selvitystyötä, joka tuottaa tietoa neuvontatyön tueksi. Jos olet kiinnostunut tekemään opinnäytetyötä biokattiloiden energiatehokkuuteen liittyen, kannattaa olla yhteydessä Motivaan.

Energiatehokkuustoimenpiteiden vaikutukset pienten kattiloiden päästöihin

Vuonna 2015 laadittiin mittaussuunnitelma, jonka perusteella on vuonna 2016 lähdetty toteuttamaan mittauksia pienkokoluokan kattiloille. Mittauksilla halutaan saada tietoa, miten erilaiset toimenpiteet vaikuttavat kattiloiden hyötysuhteeseen ja päästöihin.

Mittauksia toteuttavat nuohoojat, ja ne on tarkoitus saada päätökseen vuoden 2017 aikana. Lisätietoja mittaustuloksista saadaan viimeistään vuonna 2018.

Biokattiloiden mittaussuunnitelma:

Biokattilaneuvonta Mittaussuunnitelma (pdf) (472.2 KB)

Suurempien laitosten päästömittausten tuloksia

Poltosta syntyviä päästöjä mitattiin 54:stä kiinteän polttoaineen biokattilasta, joiden tehot olivat 110-4 000 kilowattia. Mittaukset osoittavat selkeästi, että hyvälaatuinen polttoaine on paras tae puhtaammalle palamiselle. Myös lämmöntuotannon hyötysuhteen nostaminen vähentää päästöjä ympäristöön, mikä tarkoittaa käytännössä puhtaan palamisen varmistamista ja savukaasun lämpötilan minimoimista.

Mittaukset osoittavat myös, että kattiloiden tuotekehityksessä kannattaa keskittyä polttoprosessin parantamiseen, jolloin palaminen on tasaisempaa ja puhtaampaa ja kaasumaiset sekä hiukkasmaiset päästöt ovat pienemmät.

Mitatuissa kattiloissa käytettiin polttoaineena muun muassa haketta, pellettiä, turvetta, purua ja järviruokoa.

Mittaustulosraportti:

Kiinteän polttoaineiden kattiloiden päästömittauksia – Mittausraportti 30.4.2014 (pdf) (323.5 KB)

Kiinteän polttoaineen kattiloiden mittaustuloksia – keskiarvopäästöt (pdf) (237.6 KB)

Hiukkaskokojakauma (pdf) (945.7 KB)


Oliko artikkeli hyödyllinen?

Sivua päivitetty viimeksi 29.3.2017