ELENA-valmistelurahoitus

ELENA (European Local Energy Assistance) -rahoitus on tekninen apuväline, jolla tuetaan paikallistoimijoiden omien, ilmastonmuutosta torjuvien investointiohjelmien valmistelua ja taustatutkimusta. Itse ohjelmia ei kuitenkaan rahoiteta.

Mihin tukea voi saada?

Keskeisimmät investointiohjelmat, joita ELENA tukee, keskittyvät kaupunkien ja alueiden energiatehokkuuteen rakennuksissa ja julkisessa liikenteessä sekä uusiutuvien energialähteiden käyttöön.

Monissa kaupungeissa suuria energiatehokkuus- ja uusiutuvan energian hankkeita ollaan parhaillaan valmistelemassa tai jo toteuttamassa. ELENA on perustettu tukemaan näitä toimenpiteitä ja ohjelmia etenkin kaupungeissa, joiden omat tekniset voimavarat eivät välttämättä riitä ohjelmien suunnitteluun ja läpivientiin.

Teknistä tukea ELENA jakaa investointiohjelmiin, jotka edistävät:
  • Energiatehokkuutta esimerkiksi julkisissa ja yksityisissä rakennuksissa, katuvalaisussa, ilmastoinnissa, lämmityksessä, valaistuksessa ja kaukolämpöverkoissa,

  • Esimerkiksi energiatehokkuutta julkisessa liikenteessä, sähköautojen käyttöönottoa, rahtiliikenteen muokkaamista energiatehokkaammaksi kaupunkialueilla,

  • Esimerkiksi paikallista infrastruktuuria, älykkäitä sähköverkkoja, tieto- ja viestintäverkkojen kehitystä, vaihtoehtoisten polttoaineiden tankkauspaikkojen yleistymistä (vety, sähkö).

ELENA lyhyesti:
  • Rahoitusta haetaan Euroopan investointipankilta, EIB
    – Valmistelurahoitus ja investointirahoitus

  • Rahoituksen kohde
    – Suurten investointien tekniseen valmisteluun
    – Tukee ohjelmia, joita voidaan monistaa muihin kuntiin ja/tai alueille
    – Mahdollistaa uusien teknologioiden ja toimintatapojen toteuttamisen

  • Rahoitus suunnattu
    – Kunnille, kaupungeille, kuntayhtymille, kuntaryhmille, maakuntaliitoille



Oliko artikkeli hyödyllinen?

Sivua päivitetty viimeksi 16.11.2016