Energiatehokkuuden mittaaminen
Energiavirasto on rahoittanut useita selvityksiä, joissa on analysoitu energiatehokkuusindikaattoreita ja eri tahojen niistä tekemiä jatkoanalyyseja, muun muassa erilaisia vertailutyökaluja. Sektorikohtaisia selvityksiä on tehty viime vuosina metsäteollisuudelle, metallien jalostukselle ja kaupan alalle, ja vuoden 2022 aikana toteutetaan myös selvitys datakeskuksista.
Energiatehokkuutta mitataan usein erilaisilla indikaattoreilla tietyllä talouden sektorilla, koko maassa tai EU-tasolla. Osa indikaattoreista antaa hyvää seurantatietoa, kuten jotkin ominaisenergiankulutusmittarit, mutta vain niin kauan kuin tietojen aikasarjoissa ei ole katkoksia.
Lisäksi vuosittain julkaistaan graafinen katsaus energiatehokkuusindikaattoreiden ja kehitykseen vaikuttavien taustatekijöiden kehittymisestä energiatehokkuuden trendikatsaus. – Energiatehokkuuden trendikatsaus
Valitettavasti usein päädytään käyttämään informaatioarvoltaan heikkoja indikaattoreita, kun parempiin ei ole tietoja saatavilla. Tällaisia heikkoja indikaattoreita ovat esimerkiksi energiatehokkuuden mittaaminen energiaintensiteetillä, eli energiankulutus arvonlisää kohden, tai palvelusektorilla energiankulutus työntekijää kohden.
Vaikka mittaamiseen löytyisi hyväkin indikaattori, esimerkiksi teollisuussektorilla kansainvälisissä tarkasteluissa vertailuissa vaikuttavat sellaiset kysymykset kuin teollisuusrakenne, raskaan teollisuuden prosessivalinnat, teollisuuden integraatioaste, käytetyt raaka-aineet (neitseellinen vai kierrätetty) sekä välituotteisiin sitoutuneiden energiapanostusten vienti.
Päivittäistavarakaupan alalla taas ominaiskulutusindikaattoreiden vertailu on hyödyllisintä samankokoisten yksiköiden välillä, vaikka sama mittari sinällään sopii eri kokoisten toimitilojen seurantaan.
Tehdyissä selvityksissä suomalaisten toimijoiden energiatehokkuuden taso näyttäytyi hyvänä, jopa erinomaisena, kun otetaan huomioon myös muun muassa ilmaston tuomat lisähaasteet ja se, että myydyn lämmön polttoaineet kuormittavat tuottajien energiatasetta; vastaavia muita tekijöitä on runsaasti.
Assessment of Energy Efficiency of Metals Pulp Paper and Commerce Sectors – the Challenge with Indicators – Extented Abstract Johanna Kirkinen
Energiatehokkuuselvityksiä
Energy Efficiency of Data Centers in Finland (2022)
Datakeskuksien energiatehokkuuteen kohdistuu paljon uutta eurooppalaista säätelyä, jolla parannetaan kestävyystietojen saatavuutta, kehitetään energianhallintaa ja pyritään tehokkaasti hyödyntämään jäähdytyksessä syntyviä hukkalämpöjä. Suomessa uudet datakeskukset ovat jo energiatehokkaita, käyttävät usein uusiutuvaa energiaa ja hukkalämpöjen hyödyntämisessä on edistytty.
Raportti:
Energy Efficiency of Data Centers in Finland – November 2022
Kalvoesitys:
Energy Efficiency of Data Centers in Finland
Energy Efficiency of the Commerce Sector in Finland (2021)
Kaupan alaa koskevassa selvityksessä kerättiin tietoa alan energiatehokkuusindikaattoreista ja koostettiin tuloksia ja esimerkkejä politiikkatoimista ja jo tehdystä energiatehokkuustyöstä sektorilla. Osana selvitystä arvioitiin kaupan hukkalämpöpotentiaali. Lisäksi koostettiin tietoa Ruotsissa tehdystä työstä kaupan energiatehokkuusindikaattorien ja hukkalämmön alueilla.
Indikaattoreihin liittyvistä epävarmuuksista huolimatta ne antavat viitteitä siitä, että energiatehokkuuden taso kaupan alalla Suomessa on hyvä kansainvälisiin vertailuarvoihin nähden.
Raportti:
Energy Efficiency of the Commerce Sector in Finland – November 2021
Kalvoesitys:
Energy Efficiency of the Commerce Sector in Finland
Osana työtä on tehty selvitys kaupan alan hukkalämpöpotentiaalista:
Kaupan alan hukkalämpöpotentiaali – Selvitys 08.11.2021
Energy Efficiency of Metals Production Industry in Finland (2020)
Raportti sisältää tietoa maa- ja toimijakohtaisiin energiatehokkuusvertailuihin liittyvistä vaikeuksista perusmetallien tuotannossa. Vertailtavuuteen liittyvistä vaikeuksista huolimatta tulokset viittaavat siihen, että suomalaiset tehtaat ovat erittäin energiatehokkaita niin eurooppalaisiin kuin globaaleihin verrokkeihin nähden.
Raportti:
Energy Efficiency of Metals Production Industry in Finland − December 2020
Kalvoesitys:
Energy Efficiency of Metals Production Industry in Finland 7.12.2020
Energy Efficiency of Finnish Pulp and Paper Sector (2019)
Raportti on jatkoselvitys vuoden 2018 selvitykselle. Metsäteollisuus valikoitui tarkasteluun sen suhteellisen merkityksen vuoksi ja koska aiemmat dekomponointitulokset olivat ristiriidassa yleisen käsityksen kanssa alan energiatehokkuudesta Suomessa. Tulokset vahvistivat käsityksen energiatehokkuuden hyvästä tasosta eurooppalaisiin verrokkimaihin nähden.
Raportti:
Energy Efficiency of Finnish Pulp and Paper Sector
Energy Efficiency: Can We Easily Compare Countries (2018)
Vuonna 2018 tehty selvitys pureutuu erityisesti eri maiden vertailuun liittyviin vaikeuksiin. Selvityksessä tarkastellaan eri tahojen tekemiä energiatehokkuuden dekomponointeja ja EU-rahoitteisessa Odyssee-MURE -projektissa kehitettyä Scoreboard-työkalua.
Raportti:
Energy Efficiency: Can We Easily Compare Countries?
Kalvoesitys:
Energy Efficiency Indicators – Country Comparison
Energiatehokkuuden trendikatsaus
Energiatehokkuuden trendikuvat
Vuosittain päivitettävät energiatehokkuuden trendikuvat on viimeksi päivitetty 3.6.2025 vuoden 2023 tiedoilla.
Viimeisin indikaattoritietopäivitys vuoden 2023 tiedoilla:
Katsaus energian ominaiskulutuksiin ja niitä selittäviin tekijöihin – Päivitys 2023 tiedoilla
Ota yhteyttä
Lea Gynther
johtava asiantuntija