Hyppää sisältöön

Teollisuusuunien energiankulutusta voi vähentää tuntuvasti järkevämmillä käyttötavoilla, uudella tekniikalla ja paremmalla lämmöntalteenotolla.

Teollisuusuuni
Kuva. Näin tehostat teollisuusuunin energiankäyttöä.

Polton ja lämmityksen hyötysuhteen parantaminen ja uunin ylijäämälämmön hyödyntäminen ovat keskeisiä tekijöitä uunien energiankäytön tehostamisessa. Myös lämpövuotojen minimointi sekä järkevät täyttö- ja käyttötavat vähentävät uunin energiankulutusta.

Uunin kapasiteetin täysmittainen hyödyntäminen ja tasakokoiset täyttöerät lisäävät energiatehokkuuden lisäksi myös tuotantotehokkuutta. Uunien energiakäytön tehostaminen edellyttää myös tehokkaasti toimivia apujärjestelmiä sekä luotettavaa tietoa tuottavaa mittausjärjestelmää.

Uuneja on laajasti käytössä muun muassa metalli-, konepaja-, valimo-, muovi-, kemian-, metsä-, betoni-, lasi-, tiili-, keramiikka- sekä elintarviketeollisuudessa. Uunit ovat yksi eniten energiaa kuluttavista laiteryhmistä teollisuudessa. Niitä käytetään esimerkiksi sulattamiseen, kypsytykseen, kuivattamiseen ja kovettamiseen.

Lataa tietopaketti teollisuusuunin energiankäytön tehostamisesta

Motiva on tuottanut oheisen tietopaketin teollisuusuunien energiankäytön tehostamisesta yhdessä teollisuusyritysten ja laitetoimittajien kanssa.

”Teollisuusuunit & energiatehokkuus” – esitys- ja tausta-aineisto:

Teollisuusuuni – Esitysaineisto

pdf
2,98 Mt
Lataa tiedosto

Teollisuusuuni – Tausta-aineisto

pdf
6,59 Mt
Lataa tiedosto

Energiatehokas teollisuusuuni -raporttiopas:

Teollisuusuunien energiatehokkuus

pdf
3,20 Mt
Lataa tiedosto

Lataa koko tietopaketti:

Energiatehokas_teollisuusuuni_tietopaketti

zip
14,60 Mt
Lataa tiedosto

Yhteistyöhankkeella tietoa teollisuusuunien energiatehokkuudesta

Tämä aineisto on tuotettu osana Motivan vuosina 2013-2015 koordinoimaa yhteistyöhanketta, jossa tarkasteltiin teollisuusuunien energiatehokasta käyttöä ja kunnossapitoa.

Hankkeeseen osallistuivat:
HKScan Oyj, Fiskars Oyj Abp, J.M. Huber Finland Oy, Kuusakoski Oy, Metso Minerals Oyja Sulzer Pumps Finland Oy sekä laitevalmistajista Aga Oy Ab ja Sarlin Oy Ab. Lisäksi hankkeeseen osallistuivat myös Rodbay Oy ja Motiva Services Oy. Hanketta rahoittivat työ- ja elinkeinoministeriö, Energiavirasto sekä mukana olleet yritykset.

Ota yhteyttä:

Tomi Kiuru, johtava asiantuntija

Tomi Kiuru

johtava asiantuntija

Viimeksi päivitetty: