Lakisääteinen yrityksen energiakatselmus
Vuoden 2015 alussa voimaan astunut energiatehokkuuslaki velvoittaa suuren yrityksen tekemään energiakatselmuksen neljän vuoden välein. Ensimmäinen yrityksen energiakatselmus oli tehtävä 5.12.2015 mennessä. Suurten yritysten pakollisiin energiakatselmuksiin ei voida myöntää energiakatselmustukea.
Suureksi yritykseksi katsotaan toimialaista riippumatta kaikki yritykset, joiden palveluksessa on yli 250 henkilöä tai joiden vuosiliikevaihto on yli 50 miljoonaa euroa ja taseen loppusumma yli 43 miljoonaa euroa.
Yrityksen energiakatselmus on järjestelmällinen menettely, jolla saadaan riittävästi tietoa koko konsernin tai yrityksen energiankulutusprofiilista, tunnistetaan mahdollisuudet kustannustehokkaaseen energiansäästöön, määritetään säästön suuruus ja raportoidaan katselmuksen tuloksista.
Yrityksen energiakatselmuksessa otetaan huomioon kaikki yrityksen energiankäyttökohteet, joita ovat rakennukset, teollinen ja kaupallinen toiminta sekä liikenne. Yrityksen energiakatselmukseen on sisällytettävä erillisiä kohdekohtaisia katselmuksia riittävästä määrästä yrityksen toimintoja, jotta voidaan muodostaa luotettava kuva yrityksen kokonaisenergiatehokkuudesta ja sen parantamismahdollisuuksista.
Yrityksen energiakatselmuksen vastuuhenkilönä saa toimia henkilö, jolla on Energiaviraston myöntämä pätevyys. Kohdekatselmusten tekijöille ei ole pätevyysvaatimuksia.
Valtioneuvoston asetuksessa energiakatselmuksista (20/2015) säädetään tarkemmin kohdekatselmuksista, niiden vähimmäisvaatimuksista ja kohdekatselmusten määrästä. Kohdekatselmusten raportoinnista säädetään tarkemmin työ- ja elinkeinoministeriön asetuksessa (41/2015).
Vastuuhenkilökoulutus
Yrityksen energiakatselmuksen vastuuhenkilönä saa toimia henkilö, jonka pätevyyden Energiavirasto on todennut. Vastuuhenkilön tehtävä on vastata, että yrityksen energiakatselmus sekä siihen sisältyvät kohdekatselmukset vastaavat energiatehokkuuslain ja siihen liittyvien asetusten vaatimuksia.
Energiavirasto järjestää yrityksen energiakatselmuksen vastuuhenkilökoulutuksen ja -kokeen. Koulutuksen käytännönjärjestelyistä vastaa Motiva Oy. Tiedot koulutusajankohdista löytyvät Motivan verkkosivujen Tapahtumat-osiosta.
Vapautuminen pakollisista katselmuksista
Pakollisesta yrityksen energiakatselmuksesta on vapautettu yritys, jolla on:
- sertifioitu ISO 50 001 energianhallintajärjestelmä tai
- sertifioitu ISO 14 001 ympäristöjärjestelmä ja sertifioitu ETJ+ -energianhallintajärjestelmä.
Lisäksi yrityksen katsotaan täyttävän vaatimukset pakollisesta yrityksen energiakatselmuksesta, kun yritys osallistuu vapaaehtoiseen energiatehokkuussopimusjärjestelmään ja sillä on käytössään energiatehokkuusjärjestelmä ETJ+, johon sisältyy energiatehokkuuslaissa ja sen nojalla säädettyjen vähimmäisvaatimusten mukainen energiakatselmus.
Tilastotietoa kohdekatselmuksista
Suuren yrityksen energiakatselmukseen sisällytettävien kohdekatselmusten keskeiset tiedot tulee raportoida Energiavirastolle määrämuotoisella Excel-tiedostolla. Ensimmäisiin 5.12.2015 mennessä tehtyihin suurten yritysten energiakatselmuksiin voitiin kohdekatselmuksina sisällyttää myös tuettuja energiakatselmuksia neljältä edeltävältä vuodelta. Oheisessa Power BI -grafiikassa on lyhyt yhteenveto raportoiduista kohdekatselmuksista ja niiden säästöpotentiaalista.
HUOM! Power BI -yhteenvedon saa avattua koko ruudun näkymään alareunan oikeassa reunassa olevasta nuolipainikkeesta.
