Materiaalikiertojen data-alusta ja ekosysteemi
Haaste, joka tulee ratkaista
Materiaalien kiertoa on tehostettava luonnonvarojen säästämiseksi ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Tällä hetkellä yritysten ja kuntien jäte-, ylijäämä- ja sivuvirtamateriaaleja jää hyödyntämättä, kun niille ei löydetä hyödyntäjiä tai hyödyntämiskohteita.
Esimerkiksi rakentamisen purkumateriaalien hyödyntämistavoite vuodelle 2020 oli 70 prosenttia, mutta vain noin 50 prosenttia materiaaleista saatiin kiertoon. Sama haaste koskee monia muitakin aloja.
Olemme matkalla kohti kiertotaloutta, mutta sen toteutuminen vaatii materiaalien tuottajien, käsittelijöiden ja hyödyntäjien kohtaamista, kysyntää uusiomateriaaleille sekä ratkaisuja, joilla jätemateriaali muutetaan raaka-aineeksi. Kiertotalouden läpimurrossa innovaatioilla ja digitaalisilla ratkaisuilla on keskeinen rooli.
Digitalisaatio avuksi kiertotalouden murrokseen
Jotta erilaiset teollisuuden, rakentamisen ja purkutoiminnan sivuvirrat saadaan tehokkaasti kiertämään ja synnytettyä tästä kannattavaa liiketoimintaa, tarvitaan tietoa hyödyntämiskelpoisista materiaaleista sekä niiden volyymeista, ominaisuuksista ja sijainnista.
Digitaaliset alustat voivat toimia materiaalien markkinapaikkoina ja edistää markkinoiden syntymistä, uusia tuoteinnovaatioita sekä erilaisten palveluiden käyttöä ja kehittämistä.
Yksittäiset alustat ja markkinapaikat ovat toistaiseksi jääneet melko pienen joukon käyttöön. Jotta näiden alustojen toimintaedellytyksiä voidaan parantaa, tarvitaan alustojen välistä vuorovaikutusta ja tiedonvaihtoa. Alustoja yhdistävä ja kokoava kiertotalouden alustaekosysteemi, voi tuottaa merkittävää lisäarvoa ekosysteemin eri toimijoille. Toimivan alustaekosysteemin rakentaminen puolestaan edellyttää eri lähteistä eri muodoissa tulevan datan yhdistämistä ja harmonisointia.
johtava asiantuntija Paula Eskola, Motiva Services Oy”Jotta materiaalien kierto taloudessa mahdollistuu, tarvitaan kiertotalouden ekosysteemi ja digitaalinen alusta, joka kokoaa materiaalikiertoihin liittyvän tiedon, toimijat ja tietoalustat yhteen.”
Visio materiaalikiertojen alustaekosysteemistä
Materiaalikiertojen data-alustan avulla saadaan materiaalit kiertoon entistä helpommin. Se yhdistää ja tarjoaa materiaaleihin liittyvää tietoa oikea-aikaisesti ja siinä muodossa, että materiaalien käyttö helpottuu. Tieto helpottaa esimerkiksi rakennusten purkusuunnittelijoita löytämään materiaaleille hyötykäyttökohteita tai tiesuunnittelijoita ehdottamaan sivuvirtoja tierakenteisiin luonnonmateriaalien sijaan.

Alustaekosysteemi yhdistää palvelut kiertojen tueksi. Se tarjoaa myös mahdollisuuksia alustalle koostuvan informaation hyödyntämiseen ja muiden tietokantojen tiedon yhdistämiseen sekä eri alustojen keskinäiseen tiedonvaihtoon. Tämä tuo eri lähteissä olevan tiedot laajemmin tarjolle ja edistää siten myös ekosysteemiin kytkeytyvien alustojen ja markkinapaikkojen näkyvyyttä ja käyttöä.
Tietoalustan avulla saadaan kerättyä myös tilastotietoa kiertotalouden etenemistä esimerkiksi kierrätysmääristä, toteutuneista hinnoista ja materiaalien hyötykäytön vaikutuksista hiilidioksidipäästöihin.
Materiaalikiertojen data-alusta ja alustaekosysteemi pähkinänkuoressa
Materiaalikiertojen data-alusta ja alustaekosysteemi:
- Yhdistelee, jalostaa ja tarjoaa tietoa eri lähteistä, mikä helpottaa materiaalien hyötykäyttöä.
- Yhdistää materiaalien hyödyntäjät ja tarjoajat rakentamalla näiden välille dataa hyödyntävän palvelupolun.
- Mahdollistaa eri tietojärjestelmien, alustojen ja markkinapaikkojen kytkemisen toisiinsa.
- Mittaa kiertotalouden etenemistä tuottamalla tilastotietoa (esimerkiksi kierrätysmäärät, toteutuneet hinnat, CO2-vaikutus).
- Helpottaa hyötykäytön ennakoivaa suunnittelua.
- Tarjoaa tietoa hyödynnettävistä materiaaleista oikea-aikaisesti ja oikeassa muodossa.
- Lisää kysyntää jäte- ja uusiomateriaaleille.
- Auttaa optimoimaan materiaalien käsittelyn kustannuksia.
Materiaalikiertoalustan suunnittelu on käynnissä
Motiva Services Oy kehitti alustavan materiaalikiertoalustan konseptin ja toimintamallin, joita nyt validoitiin ja kehitettiin Pirkanmaan ja Helsingin kaupungin rakennusalalle keskittyvissä alueellisissa kokeiluhankkeissa. Näissä hankkeissa selvitettiin muun muassa, mitä toiminnallisuuksia palvelussa tulisi olla, miten tarkkaa tietoa materiaaleista tarvitaan ja missä erilaisissa vaiheissa ja tehtävissä palvelu voisi esimerkiksi purkuhankkeissa tai infrarakentamisessa auttaa.
Jotta varsinainen materiaalikiertoalusta saataisiin rakennettua, olisi löydettävä sopivat kumppanit ja liiketoimintamalli alustan toteutusta varten.
Haluatko mukaan kehittämään kiertotalouden liiketoimintaa?
Materiaalikiertojen data-alustan avaintoiminnallisuuksia ja konseptia halutaan kehittää yhteistyössä yritysten, kaupunkien ja muiden alueellisten toimijoiden kanssa. Kehittäjäkumppaneilla on kokeiluhankkeissa mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisia toiminnallisuuksia palvelussa tulee olemaan ja millaisiin tarpeisiin se vastaa.
Kehitystyön periaatteita:
- Avoin data ja rajapinnat
- Yhteiskehittäminen
- Ketterä kehitys ja iteratiivinen lähestymistapa
- Tulosten ja kokeilujen avoimuus
Alueellisten kokeilujen rinnalla olemme kiinnostuneita keskustelemaan sellaisten tahojen kanssa, jotka haluavat olla mukana toteuttamassa varsinaista materiaalikiertoalustaa.
Lisätietoa kehitystyöstä
Helsingin kaupungin kokeiluhanke: Data-alustan kehitys osana Helsingin kaupungin kiertotaloustyötä
Heinäkuussa 2021 käynnistyneessä hankkeessa kehitetään Helsingin kaupungille ja tarkasteltavan alueen toimijoille toimintamallia ja työkaluja, joilla voidaan edistää kiertotalous- ja vähähiilisyystavoitteita ja tunnistaa digitaalisten ratkaisujen ja datan tuomat hyödyt tavoitteiden saavuttamisessa.
Vattuniemen alueella Lauttasaaressa tullaan purkamaan 16 kiinteistöä vuosina 2022–23. Hankkeessa kehitetään purkumateriaalien ja rakennusosien kierrätykseen datan hyödyntämiseen perustuvaa toimintamallia ja edesautetaan pilottikohteen materiaalikierrätystä.
Hankkeessa selvitetään, miten ennakoiva suunnittelu parantaa hyötykäyttöä, mitä lisäarvoa purkukartoitustietojen keskitetyllä hallinnalla saadaan ja mitä muuta etua voidaan saada datan tehokkaammalla hyödyntämisellä. Samalla kehitetään materiaalikierron alustaekosysteemin konseptia vastaamaan purkutoiminnan ja uusiomateriaalien hyödyntämisen tarpeita.
Pirkanmaan kokeiluhanke: Data-alustan kehitys osana Pirkanmaan kiertotalouden ekosysteemiä
Tampereen seudulla on kehitetty kiertotalouden ekosysteemiä ja erityisesti tuhkan hyötykäyttöä. Motiva Services Oy tuki työtä kehittämällä ja pilotoimalla Materiaalikiertojen alustakonseptia tuhkien kysynnän ja tarjonnan kohtaanto-ongelmien ratkaisemiseksi.
Hankkeessa kartoitettiin tuhkan hyötykäytön haasteita toimijoiden näkökulmasta ja hahmoteltiin näiden pohjalta tietoalustan toiminnallisuuksia sekä laadittiin luonnoksia palvelun käyttöliittymästä ja niitä pilotoitiin.
Kehitystyötä tehtiin yhteistyössä Motiva Oy:n, Business Tampereen, Verte Oy:n, 1001 Lakesin ja Rerouten kanssa.
Kiinnostuitko – ota yhteyttä
Paula Eskola
johtava asiantuntija