Hyppää sisältöön
Valitse sähkösopimus oikein.

Vertaile sähkösopimuksia

Tarjolla on monenlaisia sähkösopimuksia, ja sähkön myyntiyhtiöt kehittävät ja tarjoavat uudenlaisia sopimustyyppejä kuluttajien tarpeisiin. Vertaa vaihtoehtoja ja valitse omaan tarpeeseesi parhaiten sopiva hinnoittelumalli. Huomaa, että voit kilpailuttaa ja valita ainoastaan sähköenergian toimittajan. 

Vaihtoehtoja sähköenergian hinnoittelussa

Sähkösopimuksessa hinta voi olla kiinteä, pörssisidonnainen tai kulutusvaikutteinen (hybridi/joustava), jolloin  hinta laskee tai nousee kulutuksen ajoittumisen mukaan. Tämän lisäksi sopimukseen voi kuulua kiinteä perus- tai kuukausimaksu.

Sopimuksen kesto voi olla määräaikainen enintään kaksi vuotta tai toistaiseksi voimassa oleva. Määräaikaista sopimusta ei voi päättää tai sen ehtoja muuttaa kesken sopimuskauden. Toiseksi voimassa olevan sopimuksen ehtoja energian myyjä voi muuttaa sovitun ennakkoilmoituksen mukaisesti.

Pörssisähkö

Pörssihintaisessa sähkösopimuksessa sähkön hinta määräytyy markkinoilla siten, että seuraavan päivän hinnat tiedetään edellisenä iltapäivänä. Hinta muodostuu sähkön tarjonnan ja kysynnän pohjalta, siis ennakoimalla sähkön tuotannon määrää sekä kaikkea sähkönkäyttöä.

Kun ohjaat sähkönkäyttöäsi edullisimmille tunneille, pörssisähkösopimus on pitkällä aikavälillä lähes aina taloudellisin vaihtoehto. Ajoittamisesta kertyvä säästö riippuu monesta asiasta: kulutuksen määrästä ja ajoituksen tarkkuudesta sekä sähkön hintatasosta. 

  • Pörssisähkön hinta määräytyy vartin jaksoissa. 
  • Varttisähkösopimus edellyttää, että kotisi sähkömittari on uusittu tai päivitetty ja se mittaa kulutusta 15 minuutin välein.
    • Mikäli mittaria ei ole vielä uusittu, mittausväli on 60 minuuttia ja kulutus jaetaan tasaisesti vartin jaksoille.
    • Mittarit ovat sähkön siirrosta vastaavan jakeluverkkoyhtiön vastuulla. Kaikki mittarit uusitaan vuoden 2028 loppuun mennessä.
  • Pörssisähkön ostajalla voi olla mahdollisuus kiinnittää hinta määräajaksi esimerkiksi talvikuukausiksi, mikäli sähkönmyyjä tarjoaa tällaista vaihtoehtoa. Kiinnitys tuo vakautta hintaan, mutta tällöin ei saa hyötyä edullisille sähkön hinnoille ajoitetusta käytöstä.

Kulutusvaikutus- eli jousto- tai hybridisopimus

Kulutusvaikutussopimus sisältää kiinteän hinnan ja muuttuvan osuuden. Se on pörssisähköä turvatumpi suuria hinnanmuutoksia kohtaan, mutta tarjoaa mahdollisuuden vaikuttaa hinnan muodostumiseen sähkönkäyttöä ohjaamalla. 

Kun tavoitteena on säästää sähkölaskussa, sähkön kulutusta on ajoitettava joka päivä kalleimmilta pörssisähkön tunneilta edullisemmille tunneille. Esimerkiksi sähköisten lämmityslaitteiden käyttöä on siis pystyttävä ohjaamaan helposti ja automaattisesti pörssisähkön hinnan perusteella.

Kiinteähintainen sähkösopimus

Kiinteästi hinnoiteltu sähkösopimus on vakaa ja laskun kokoluokka arvioitavissa, kun sähkön kulutus laskutusjaksolta on tiedossa. Hinta kilowattituntia kohti on korkeampi kuin pörssi- tai joustosähkösopimuksissa.

Jos sähköä kuluu vain tavanomaisiin kodinkoneisiin, valaistukseen tai elektroniikkaan, joiden käyttöaikoja on vaikea siirtää, ei jousto- tai pörssisähkösopimuksesta ole saatavissa paljonkaan taloudellista hyötyä.

  • Hinnoittelussa voi olla kulutuksen ajankohtaan liittyvä elementti, kotitalouksissa tavallisimmin yö-/päiväsähkö.

Vinkkejä sopimustyypin valintaan

Oikein valittu sopimustyyppi voi auttaa säästämään sähkölaskussa. Mieti, kuinka paljon sähköä käytät ja mihin aikaan vuorokaudesta. Esimerkiksi paljon sähköä kuluttava koti hyötyy eri sopimuksista kuin pieni kaupunkiasunto. 

1. Tarkista kulutusprofiilisi.

  • Kulutustiedot saat esimerkiksi Fingridin Datahubista. Vuoden kokonaiskulutuksen lisäksi sähkönkäytön ajankohdalla on merkitystä. 

2. Arvioi hinnan merkitys ja taloutesi kestokyky muuttuviin hintoihin.

  • Arvostatko enemmän vakaata ja ennustettavaa hintaa vai tavoitteletko säästöjä? Kiinteähintainen sopimus antaa vakautta.
  • Pörssisähkö sopii, jos voit hyödyntää halvempia ajankohtia automaattisten ohjausten avulla.
  • Kulutusvaikutussopimus sisältää kiinteän hinnan ja muuttuvan osuuden. Se on pörssisähköä turvatumpi suuria hinnanmuutoksia kohtaan, mutta tarjoaa mahdollisuuden vaikuttaa hinnan muodostumiseen sähkönkäyttöä ohjaamalla. Joustovaikutus toimii sekä hintaa laskevasti että nostavasti. 

3. Sitoutumisen helpoutta vai vapaus vaihtaa?

  • Toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen voit irtisanoa helposti ja vaihtaa sähkön myyjää nopeasti. 
  • Määräaikainen sopimus sitoo molempia osapuolia hinnan ja keston osalta. Tämä sopii sinulle, joka haluat ennakoida sähkönkäytön kustannuksia.

4. Uusiutuvaa, ydinvoimaa vai jotain muuta?

Hinnat ja sopimustiedot Sähkönhinta.fi-palvelussa

Energiaviraston ylläpitämässä Sahkonhinta.fi-verkkopalvelussa voit vertailla ja suodattaa kaikkia tarjolla olevia sopimuksia. 

Anna taustatiedoksi kulutuspaikan postinumero sekä vuosikulutus, valitse sopimukselle haluamasi kesto ja hinnoittelumalli, ja saat listauksen energiayhtiöiden tarjouksista. Voi lisäksi suodattaa tuloksia tuotantotavan perusteella.

Toimitusvelvollisuus

Sähkön toimitusvelvollisuus tarkoittaa sähkömyyjän lakisääteistä velvollisuutta tarjota sähköä asiakkaille, jotka eivät ole tehneet vapaavalintaista sähkösopimusta. Pörssisähkö ei voi olla ainoa toimitusvelvollisuustuote. Tiedon toimitusvelvollisesta myyjästä saat sähköverkkoyhtiöstä.

Sähkön siirto

Sähkön toimittaa aina alueellasi toimiva sähköverkkoyhtiö, joka rakentaa ja ylläpitää sähköverkkoa. Sähkön siirtoa ei voi kilpailuttaa. Kulutuksen määrä vaikuttaa siirtomaksuun ja sähköveroon, joten energiatehokkuuden parantaminen ja energiansäästö pienentävät sähkön siirron kustannuksia.

Mikä on tehomaksu?

Tehomaksu tai tehotariffi on sähkön siirtomaksun osa, joka lasketaan sähkönkäyttäjän kuormituksen perusteella. Laskentatavat vaihtelevat eri energiayhtiöissä, eivätkä kaikki siirtoyhtiöt peri erillistä tehomaksua. 

Selvitä omasta sähkösopimuksestasi, onko tehomaksu käytössä ja miten se vaikuttaa omaan sähkölaskuusi.

Tehomaksu voi koskea esimerkiksi sähkölämmittäjiä tai muita paljon sähköä käyttäviä kotitalouksia. Tehomaksu perustuu kulutushuippuihin eli samanaikaiseen sähkönkäyttöön. Mitä enemmän suuritehoisia laitteita on päällä yhtä aikaa, sitä suuremmaksi kulutushuippu muodostuu.

Tehomaksulla sähkönkäyttäjiä ohjataan tasaamaan sähkönkulutusta tasaisemmin, mikä vähentää sähköverkon kuormitusta ja tarvetta vahvistaa verkkoa. Tehomaksun käyttöönotto on mukana sähkömarkkinalain uudistuksessa.

Viimeksi päivitetty:

Lue lisää

Näytä kaikki