Tuetut energiakatselmusmallit
Energiakatselmusmalleja on kehitetty palvelu- ja teollisuusalan kohteiden katselmointiin. Katselmusmalli valitaan katselmoitavan kohteen ja tarpeen mukaan. Energiakatselmusta voidaan käyttää rakennuksen eri elinkaaren vaiheissa, kun huomioidaan näiden erityispiirteet. Kuntien on myös mahdollista teettää perusparannuspassi tuetun energiakatselmuksen yhteydessä. Kunnille on perinteisten mallien lisäksi mahdollisuutena laajempi kunnan energiatehokkuustyön kehittäminen kuntakatselmus+ -mallin puitteissa. TEM:n tukea katselmuksen tai katsastuksen päivitykseen voi hakea, kun edellisen tuetun katselmusraportin päiväyksestä on kulunut 3 vuotta.
Yhteistä kaikille katselmusmalleille on, että Motiva-energiakatselmus on aina kokonaisvaltainen energian ja veden käytön tarkastelu, jonka perusteella tuodaan esiin kannattavat säästötoimenpiteet. Toinen yhteinen piirre katselmusmalleille on, että mallit on kehitetty käytännön katselmustyöstä saatujen kokemusten perusteella. Motiva-energiakatselmuksissa tuleekin aina käyttää valitun mallin raportointitapaa ja vaatimuksia. Katselmustyössä voidaan kuitenkin sopia tilaajan kanssa tehtävistä painotuksista, josta lisää jäljempänä.
Täsmäkatselmus eroaa Motiva-katselmusmalleista siinä, että katselmus voidaan kohdistaa vain tiettyyn osaan kohteen energiankäytöstä. Kuntakatselmus+ taas mahdollistaa kunnan energiatehokkuustyön laajemman kehittämisen, jonka osana tehdään kohdekatsemuksia.
Palvelurakennukset
Palvelurakennuksissa käytettävä katselmusmalli määräytyy rakennustilavuuden ja kohteen teknisten järjestelmien vaativuuden perusteella.
| Rakennustilavuus m3 | Kiinteistön energiakatsastus | Kiinteistön energiakatselmus (luokka 1 ja luokka 2) | Täsmäkatselmus |
| < 5 000 | X | ||
| 5 000–10 000 | X | X | |
| > 10 000 | X | X |
Energiankäytöltään pienissä teollisuus- ja energia-alan kohteissa voidaan käyttää kiinteistön katselmusmalleja, jos tuotantoon liittyviä tarkasteluja ei katsota tarpeellisiksi.
Kiinteistön energiakatsastus
Kiinteistön energiakatsastus on kustannustehokas kevyempi kiinteistöjen malli, joka sopii pienempiin katselmuskohteisiin. Tyypillisiä käyttökohteita ovat esimerkiksi päiväkodit ja nuorisotilat.
Lue lisää:
Kiinteistön energiakatselmus
Kiinteistön energiakatselmus on katsastusta laajempi malli ja soveltuu isompien kiinteistökohteiden katselmointiin. Tyypillisiä käyttökohteita ovat esimerkiksi toimistot ja koulut.
Lue lisää:
Perusparannuspassi kunnan energiakatselmuksen yhteydessä
Julkisen alan energiatehokkuussopimukseen liittynyt kunta voi teettää perusparannuspassin tuetusti energiakatselmuksen yhteydessä. Tässä tapauksessa energiakatselmuksen hyväksyttyihin työkustannuksiin voidaan lisätä enintään 30 %:n korotus. Perusparannuspassi ei ole erillinen katselmusmalli.
Lue lisää:
Täsmäkatselmus
Täsmäkatselmus on muista tuetuista katselmusmalleista poikkeava tapa toteuttaa energiakatselmus. Kun muissa katselmusmalleissa käydään läpi kohteen koko energiankäyttö, täsmäkatselmuksessa voidaan katselmoida kohteesta vain halutut osa-alueet. Myös katselmustyön suoritus- ja raportointitapa on vapaamuotoisempi.
Lue lisää:
Kuntakatselmus+
Kuntakatselmus+ on maksimissaan kolmivuotinen katselmustyön ja energianhallinnan kehittämisen yhdistävä tukimalli julkisen alan energiatehokkuussopimukseen kuuluville kunnille ja kuntayhtymille, jossa kunta tai kuntayhtymä toteuttaa energiakatselmuksia ja kehittää kunnan energiatehokkuustyötä omista lähtökohdistaan ja tarpeidensa mukaisesti. Kuntakatselmus+ on tarkoitettu kunnan energiatehokkuustyön pitkäjänteiseen kehittämiseen.
Lue lisää:
Teollisuuskohteet
Teollisuuskohteissa käytettävä katselmusmalli määräytyy katselmuskohteen arvonlisäverottomien energian ja veden vuosikustannusten sekä tuotannon energiankäytön ominaispiirteiden perusteella.
| Energian ja veden vuosikustannus EUR/a | Teollisuuden energia-katselmus | Teollisuuden energia-analyysi | Täsmäkatselmus |
| 15 000-40 000 | X | (X) | |
| > 40 000 | X | X | X |
Teollisuuden energiakatselmus
Teollisuuden energiakatselmus on tarkoitettu sellaisille teollisuuskohteille, joissa tuotantoprosessin energiankulutuksen tarkastelua ei katsota tarpeelliseksi. Tyypillisesti prosessin energiakustannukset ovat pienet tai niihin ei pystytä vaikuttamaan helposti. Teollisuuden energiakatselmuksessa käydään läpi kiinteistötekniikka ja prosessia tukevat tehdaspalvelujärjestelmät kuten esimeriksi paineilman tuotanto. Tyypillinen kohde voi olla esimeriksi kokoonpanoteollisuudesta.
Lue lisää:
Teollisuuden energia-analyysi
Teollisuuden energia-analyysi on tarkoitettu teollisuuskohteille, joissa katselmuksen painotusta halutaan ohjata tuotantoprosessi energiatehokkuuden tarkasteluun. Prosessin energiatehokkuuden lisäksi energia-analyysissä käydään läpi myös kiinteistötekniikka ja tehdaspalvelujärjestelmät.
Lue lisää:
Täsmäkatselmus
Täsmäkatselmus on muista tuetuista katselmusmalleista poikkeava tapa toteuttaa energiakatselmus. Kun muissa katselmusmalleissa käydään läpi kohteen koko energiankäyttö, täsmäkatselmuksessa voidaan katselmoida kohteesta vain halutut osa-alueet. Myös katselmustyön suoritus- ja raportointitapa on vapaamuotoisempi.
Lue lisää:
Energiakatselmustyön painotus yhdessä tilaajan kanssa sovitusti
Energiakatselmuksia voi painottaa tilaajan kanssa sovitusti. Tältä osin tulee kuitenkin noudattaa TEM:n yleisohjeita esimerkiksi mittausvaatimusten osalta. Painotuksista tulee aina myös sopia yhteistyössä tilaajan kanssa ja tämä yhteisymmärrys tulee tuoda esille katselmusraportissa.
Kiinteistökatselmuksissa katselmustyötä ja selvitettäviä asioita voi painottaa esimerkiksi seuraavasti:
- Mikäli kohteeseen halutaan miettiä lämmitysmuodoin vaihtoa tai muun taloteknisen järjestelmän uusintaa energiatehokkuuden näkökulmasta, tätäkin voidaan painottaa energiakatselmustyössä. Suositeltavaa näissä tapauksissa olisi kuitenkin käyttää täsmäkatselmusta.
- Uudessa tai juuri peruskorjatussa kiinteistössä ns. käyttöönottokatselmuksessa voidaan katselmuksen työtä suunnata enemmän olemassa olevien järjestelmien energiatehokkaan toiminnan varmistamiseen, eli käytännössä järjestelmien toiminnan parantamiseen asetusarvojen ja säätöjen tehostamisella. Oletettavaa uusissa tai peruskorjatuissa kohteissa on, että varsinaisia energiatehokkuuteen liittyviä investointeja ei tarvita. Peruskorjatun kiinteistön osalta voi kuitenkin olla, että energiatehokkuuteen ei ole kiinnitetty peruskorjauksen yhteydessä huomiota, jolloin energiatehokkuusinvestointien tarkempi selvittäminen voi silti olla tarpeellista.
- Jos rakennukseen on tulossa tai suunnitteilla lähiaikoina peruskorjaus, voidaan energiakatselmusta painottaa peruskorjauksessa tehtävien energiainvestointien tarkasteluun ns. käyttöteknisten toimenpiteiden sijaan. Näin olikin tehty esimerkiksi Forssan kaupungin kahdessa energiakatselmuksessa. Tässä yhteydessä kannattaa kuitenkin ottaa huomioon tulevien korjausten ajankohta ja todennäköisyys, etenkin jos kohteessa huomataan helposti korjattavia asetusarvomuutoksia, joilla voidaan saavuttaa nopeita energiansäästöjä ennen korjauksia.
- Mikäli kohteeseen halutaan miettiä lämmitysmuodoin vaihtoa tai muun taloteknisen järjestelmän uusintaa energiatehokkuuden näkökulmasta, tätäkin voidaan painottaa energiakatselmustyössä. Suositeltavaa näissä tapauksissa olisi kuitenkin käyttää täsmäkatselmusta.
Harri Heinaro
johtava asiantuntija
Tomi Kiuru
johtava asiantuntija