Hyppää sisältöön

Ve­den­ku­lu­tus, vedensäästö ja vesivuodot

Vas­tuul­li­sel­la ve­den­käy­töl­lä säästät sekä rahaa että luontoa. Kiinnitä huomiota omaan ve­den­käyt­tö­ta­paa­si ja etenkin lämpimän veden käyttöön, sillä se on noin kolme kertaa kalliimpaa kuin kylmä vesi.
Kädet suihkussa vesihanan alla.

Vastuullisella vedenkäytöllä säästät sekä rahaa että luontoa. Kiinnitä huomiota omaan vedenkäyttötapaasi ja etenkin lämpimän veden käyttöön, sillä se on noin kolme kertaa kalliimpaa kuin kylmä vesi.

Kotona vedenkulutusta kannattaa seurata vesilaskulta tai huoneistokohtaisella vesimittarilla, joita on asennettu uusiin ja peruskorjattuihin taloihin. Jos huomaat vedenkäytön kasvua, kannattaa selvittää, mistä se johtuu, jotta voi havaita piileviä vesivuotoja.

Vedensäästössä merkitsee paljon se, miten kotona käyttää vettä suihkussa, keittiössä ja pyykinpesussa, joten omiin käyttötapoihin kannattaa kiinnittää huomiota. Lisäksi voi hyödyntää erilaisia teknisiä vettä säästäviä ratkaisuita. ota käyttöön esimerkiksi vettä säästävät suihkupäät, kosketusvapaat hanat ja virtaamien rajoittimet. Valitse vettä säästävä malli, kun uusit astian- tai pyykinpesukoneen. Kannattaa myös harkita asentaa kotiin vesivuotojen havaitsemiseen kehitettyjä älyvesimittareita.

Kodin vedenkulutus

Suomalaisten vedenkäyttöä tutkittiin Motivan ja Työtehoseuran Kestävä veden käyttö -projektissa vuosina 2019–2020. Tutkimukseen saatiin lähes 900 kerros- ja rivitalossa asuvan kotitalouden vuoden 2019 vedenkulutuksen mittaustiedot, joiden perusteella laskettu keskimääräinen vedenkulutus oli 120 litraa/henkilö vuorokaudessa. Käytetystä vedestä 65 prosenttia oli kylmää ja 35 prosenttia lämmintä vettä.

Kestävä veden käyttö – vedenkäyttöselvitys 2020

2,76 Mt
Lataa tiedosto

Vinkkejä kodin vedensäästöön

Peseytyminen
  • Suihkun käyttö aiheuttaa suuren osan vedenkulutuksesta, se voi olla helposti jopa moninkertainen muuhun vedenkulutukseen verrattuna. Perheen pelkkä suihkussa käynti voi aiheuttaa tuhansien eurojen laskun vuodessa.
  • Vaihda suihkun sekoittaja ja suihkusuutin energiapihiin malliin. Sopiva virtaama suihkuhanalle on 12 l/min, käsipesuhanalle 6 l/min. Esimerkkejä suihkun vedenkulutuksesta:
    • Veden virtaus 12 l/min: viiden minuutin suihku kuluttaa 60 litraa ja 20 minuutin 240 litraa.
    • Veden virtaus 18 l/min: viiden minuutin suihku kuluttaa 90 litraa ja 20 minuutin 360 litraa.
  • Pidä suihkuhetket lyhyinä.
  • Sulje suihku saippuoinnin ja hiusten pesun ajaksi.
  • Säädä suihkun tehoa pienemmälle.
  • Vähennä hiustenpesukertoja, jos mahdollista. Hiuksia ei tarvitse pestä joka päivä.
  • Sulje hana hampaiden pesun ajaksi.
  • Ota talteen vesi, joka valuu, kun odotat suihkuveden lämpenemistä.
  • Katso, että lapset eivät jää suihkuun pitkäksi aikaa ja oppivat ripeän peseytymisen.
  • Ota suihku kylvyn sijaan. Ammekylpy kuluttaa vettä viisi kertaa enemmän kuin suihku.
Keittiö
  • Jos sinulla on astianpesukone, vältä käsin tiskaamista.
    • Valitse vettä ja energiaa säästävä astianpesukone, jos ostat uuden. Tutki laitteen energiamerkintä, josta ilmenee myös sen vedenkulutus.
    • Älä pese vajaita koneellisia, vältä astioiden esihuuhtelua juoksevan veden alla.
    • Valitse tarpeisiisi sopiva ohjelma ja käytä energiansäästöohjelmaa, jos mahdollista.
  • Jos peset astioita käsin, pese ne altaassa, älä juoksevan veden alla.
  • Vältä astioiden turhaa huuhtelua ennen koneeseen laittoa.
  • Vaihda keittiön hana virtausrajoitinnappulalla varustettuun malliin.
  • Käytä välillä yhden kattilan reseptejä, tiskiä tulee vähemmän ja energiaa kuluu vähemmän.
  • Säilytä vesikannua jääkaapissa ja täytä lasisi siitä. Näin sinun ei tarvitse valuttaa hanaa ja odottaa kylmää vettä.
  • Säästä ruoanlaitosta käytetty vesi, käytä se kukkien ja viherkasvien kasteluun.
  • Hyödynnä käyttämäsi vesi muussa tarkoituksessa. Esimerkiksi jos täytät biojäteämpärin täyteen vettä, niin kaada vesi lopuksi vessakäynnin jälkeen vessanpönttöön ja vedä sillä vessa.
Pyykinpesu
  • Valitse vettä ja energiaa säästävä pyykinpesukone, jos ostat uuden. Tutki laitteen energiamerkintä, josta ilmenee myös sen vedenkulutus.
  • Pese täysiä pyykkikoneellisia.
  • Tuuleta vaatteita ja pitkitä pesuvälejä.
  • Valitse vähän likaisille vaatteille lyhyempi ja viileämpi pesuohjelma.
  • Pese vaatteet kerralla puhtaaksi, katso huolellisesti pesuaineen määrä välttääksesi ylimääräisiä vaatteiden pesukertoja.
  • Käytä pyykinkuivaajan suodattama vesi kasvien kasteluun tai lattioiden pesuvetenä.
Videosisällön kuvaus: <p>Säästä kodin vedenkulutuksessa</p>
Elementti ohitettu

Vesivuodot

Hanan tai WC-istuimen vesivuoto voi olla kuluttaa yllättävän paljon vettä, ja rikkinäisissä kalusteissa on myös riski vesivahingolle. Esimerkiksi kuluneen tai rikkinäisen koneiston vuoksi WC-istuimen huuhteluvettä voi virrata pahimmillaan jopa litroja minuutissa viemäriin.

  • Tarkista vesikalusteiden kunto, hoida ja huolla niitä.
    • Taloyhtiössä ilmoita isännöitsijälle vuodoista ja pientalossa korjaa tai vaihda rikkinäiset vesikalusteet uusiin.
    • Pieniinkin vuotoihin kannattaa reagoida, koska veden kulutuksen lisäksi niissä piilee suuri vesivahingon riski. Siksi vuotava hana tai WC-istuin on hyvä korjata heti, kun vuodon havaitsee.
    • Jos hana vuotaa 0,5 dl minuutissa, kuluu vettä turhaan 500 litraa viikossa. Vettä kuluu turhaan ja lisäksi voi kulua lämmintä vettä, joka kuluttaa energiaa.
  • WC-pöntön vesivuoto voi olla salakavala. Kuluneen tai rikkinäisen koneiston vuoksi WC-istuimen huuhteluvettä voi virrata pahimmillaan jopa litroja minuutissa viemäriin.
    • Tutki pöntön mahdollista vuotoa voi tutkia asettamalla WC-paperinpalan istuimen sisäpuolelle takaseinään. Jos paperi kastuu, syynä voi olla vuoto. Vuotoja voi myös tarkkailla kirjaamalla vesimittarin lukeman ylös, kun lähdet pois kotoa ja tarkista se heti palauttaan. Jos lukema on poissa ollessa muuttunut, vettä todennäköisesti lorisee hukkaan.
    • Jos pönttösi on vanha, harkitse sen uusimista: uudet pöntöt kuluttavat vettä alle puolet vanhoihin verrattuna.
    • Uutta pönttöä hankkiessasi valitse sellainen, jossa on kaksitoiminen huuhtelu.
    • Korjauta vuotavat pöntöt heti.
  • Tarkista WC:n käsisuihku, niiden vuodot ovat yleisiä.
  • Etsi vuotoja keittiössä vuotoja eritysesti tiskialtaasta tai astianpesukoneesta.

Vedenvirtaama

Jos vedenvirtaama kotona on tarpeettoman kova, voit asennuttaa paineenalennusventtiilin vesimittarille ja säätää paineen noin 3-4 bariin. Yksikerroksisessa talossa riittää matalampi vedenpaine kuin taloissa, joissa on vesipisteitä myös vesimittarin yläpuolella olevissa kerroksissa. Testaa kaikkien hanojen virtaama ennen ja jälkeen virtausmitalla, sillä hanojen keskinäiset erot voivat olla suuria.

Videosisällön kuvaus: <p>Energiatehokkaasti kylpyhuoneessa</p>
Elementti ohitettu

Jätevesi

Vesilaitokset laskuttavat kotitaloudelta sekä käytetystä puhtaasta vedestä että syntyvästä jätevedestä. Osa vesilaitoksista perii lisäksi hulevesimaksua, joka ei ole riippuvainen käyttöveden kulutuksesta. Hulevesimaksu sisältyi aiemmin jätevesimaksuun.

Jäteveden osuus vesilaskussa on usein selvästi suurempi kuin puhtaan veden osuus. Koska vesi laskutetaan vesimittarin mukaisen puhtaan veden kulutuksen mukaisesti, on asiakkaan maksettava jätevesimaksu myös silloin, kun vesi käytetään esimerkiksi pihanurmikon kasteluun tai auton pesuun, vaikka kulutettu vesi ei silloin päädykään jätevetenä vesilaitokselle. Omakotitaloissa ja taloyhtiöissä, joissa sadeveden keräys on mahdollista, voi sitä käyttää muun muassa auton pesuun tai puutarhan kasteluun, jolloin puhdasta hanavettä säästyy.

Viimeksi päivitetty:

Lue lisää

Näytä kaikki

},”mode”:”preview”} /–>