Hyppää sisältöön

Liikkumisen ohjauksen val­tio­na­vus­tus 2027

Tiivistelmä

Kunnat, kuntayhtymät ja muut voittoa tavoittelemattomat yhteisöt voivat hakea liikkumisen ohjauksen valtionavustusta. Hankkeiden tavoitteena on vaikuttaa ihmisten kulkutapoihin, liikkumistottumuksiin ja asenteisiin niin, että kestävien kulkumuotojen suosio kasvaa.

Kuvaus

Liikkumisen ohjauksen valtionavustushaulla halutaan tukea hankkeita, joiden tavoitteena on vaikuttaa ihmisten kulkutapoihin, liikkumistottumuksiin ja asenteisiin niin, että kestävien kulkumuotojen suosio kasvaa.

Hakemusten toivotaan kohdentuvan haun teemoihin, jotka ovat:

  1. Kestävät matkaketjut. Teemassa rahoitetaan hankkeita, suunnitelmia ja kokeiluita, joilla edistetään kestäviin kulkutapoihin perustuvien matkaketjujen toimivuutta ja houkuttelevuutta. Erityisesti pyöräilyn, kävelyn ja joukkoliikenteen yhdistelemisen helpottaminen, sujuvoittaminen ja houkuttelevuuden parantaminen erilaisin liikkumisen ohjauksen keinoin ovat tämän teeman pääfokuksessa. Teemassa voidaan myös rahoittaa hankkeita, joissa käsitellään eri tavoin pysäköintiä keinona edistää kestävää kaupunkiliikennettä.
  2. Liikkumisen ohjaus osana liikenneympäristön muutoksia. Tässä teemassa rahoitetaan hankkeita, joissa kehitetään periaatteita ja toimintatapoja, joilla edistetään kestävää liikkumista erilaisissa liikenneympäristön muutoksissa, muutoksen eri vaiheissa.
  3. Kävelyn ja pyöräliikenteen tietopohjan parantaminen. Tässä teemassa toivotaan hankkeita, joissa edistetään kävelyyn ja pyöräliikenteeseen liittyvän tiedon keräämistä, sen laadun parantamista, tietopohjan laajentamista ja tiedon kokoamista eri tavoin.
  4. Kävelyn ja pyöräliikenteen edistämisohjelmat. Teemassa avustetaan kävelyn ja/tai pyöräliikenteen edistämisohjelmien laadintaa. Kyseessä voi olla uusi edistämisohjelma tai edistämisohjelman päivitys. Avustusta voi saada joko yksittäisen kunnan tai useamman kunnan yhteisen edistämisohjelman laatimiseen.

Hakemus voi kohdistua myös muuhun liikkumisen ohjauksen toimintaan tai hankkeisiin. Lisäksi valtionavustuksella voidaan rahoittaa kestävän liikkumisen valtakunnallista, liikkumisen ohjauksen keinoin tehtävää edistämistoimintaa.

Hakuaika

24.9.2026 – 4.12.2026 klo 23.59

Linkkejä

Viimeksi päivitetty: