Liikenne

Suomi on harvaan asuttu maa, jossa hyvin toimivalla liikenteellä on tärkeä merkitys yhteiskunnan ja talouselämän toimivuudelle. Pitkät etäisyydet vaikuttavat omalta osaltaan liikenteen määrään ja myös siihen, että erityisesti tieliikenteen merkitys on korostunut Suomessa.
Autojono + tyhjät raiteet plugi 166179
Kuva: Vjatseslav Robtsenkov, Plugi

Liikenteen volyymit ovat suuret, joten on selvää, että liikenteestä aiheutuu myös monia ympäristövaikutuksia. Suomen hiilidioksidipäästöistä noin viidennes syntyy liikenteessä. Liikenteestä aiheutuu myös paikallisia haittoja, joita ovat pakokaasupäästöjen ohella muun muassa melu ja katupölyn aiheuttama ilmanlaadun huonontuminen. Autojen ja polttoaineiden valmistamiseen kuluu lisäksi paljon luonnonvaroja ja energiaa. Kulkuväylien rakentamiseen tarvitaan runsaasti maa-alaa.

Liikenteen ympäristöhaittojen vähentäminen käynnissä

Viime vuosina on niin kansainvälisellä kuin kansallisellakin tasolla herätty entistä voimakkaammin huomaamaan, että myös liikenteen aiheuttamia ympäristöongelmia on vähennettävä. Monia toimia on jo käynnistetty ja uusia ohjauskeinoja tullaan ottamaan käyttöön. Muun muassa autojen päästörajat ovat jatkuvasti kiristymässä ja uusien autojen hinnoittelussa ja auton käytön verotuksessa painopiste on siirtymässä päästöpohjaisiin veromalleihin, jotka suosivat vähänpäästäviä autoja.

Jokainen voi parantaa oman liikkumisen energiatehokkuutta

Energiatehokas liikkuminen on kokonaisuus. Kävely, pyöräily ja joukkoliikenne kuluttavat vähiten energiaa kuljettua henkilökilometriä kohden. Autoilun päästöjä voi vähentää muun muassa taloudellisella ajotavalla ja energiatehokkaan auton valinnalla.


Myös elämän suuremmat päätökset vaikuttavat usein suoraan tai epäsuoraan liikkumiseemme ja sitä kautta ympäristövaikutuksiin. Missä asumme ja missä käymme töissä? Tuliko auto hankittua ja jos tuli, niin millainen? Miten ja missä vietämme lomamme, kotimaassa vai ulkomailla ja sujuuko matka autoillen vai lentäen?

Energiatehokkuus ammattiliikenteessä

Ammattiliikenteessä energiatehokkuuden parantamisen tarve korostuu, koska vuotuiset ajokilometrit ovat usein hyvinkin suuria. Yhteiskunnan ohjaustoimet energiatehokkuuden parantamiseksi ovat kiristymässä myös ammattiliikenteen puolella.

Kuljetusyritys voi vaikuttaa oman toimintansa energiatehokkuuteen esimerkiksi oikealla kalustovalinnalla ja huolehtimalla siitä, että kuljettajat omaksuvat taloudellisen ajotavan. Hyvä keino on myös energiatehokkuussopimuksiin liittyminen. Energiatehokkuussopimuksiin liittymällä viestitetään asiakkaille siitä, että yrityksessä kiinnitetään suurta huomiota kuljetusten energiatehokkuuden parantamiseen.

Kuljetusten tilaaja voi puolestaan tarjouspyyntöjen vertailussa antaa etua energiatehokkaasti toimiville yrityksille ja teettää omien kuljetusten energiansäästöpotentiaalin tunnistamiseksi kuljetusketjujen energiakatselmoinnin.

Sivua päivitetty viimeksi 2.6.2009

Poutapilvi web design - P4