JTF – Työllisyys- ja osaamishankkeet
Tiivistelmä
Vähähiilisen siirtymän haittavaikutusten kompensoimiseksi alueellisissa JTF-toimissa korostetaan elinkeinojen monipuolistamista ja työnhakijoiden työllistymistä. Hankkeilla voidaan edistää esim. puhtaaseen siirtymään ja uusiutuvaan energiaan liittyvää osaamista. Euroopan unionin osarahoittama.
Kuvaus
Työllisyyteen ja osaamiseen liittyvissä JTF-hankkeissa tavoitteena on kehittää henkilöiden osaamista sekä edistää työllistymistä ja elinkeinojen monipuolistamista. Toimenpiteet suunnataan ensisijaisesti työttömiksi jääneisiin ja työttömyysuhanalaisiin, erityisesti nuoriin, mutta niitä voi kuitenkin kohdentaa laajasti myös muille kohderyhmille, kuten työntekijöille, pk-yrityksille, opiskelijoille ja työvoiman ulkopuolella oleville.
Rahoituksella voidaan kehittää mm. mahdollisuuksia uuden osaamisen hankintaan, joustavia yksilöllisiä koulutuspolkuja sekä edistää yrittäjyyttä ja liiketoimintaosaamista osana koulutusta ja työelämää.
Rahoitettavat hankkeet kohdistuvat Uudistuva ja Osaava Suomi 2021–2027 -ohjelmassa toimintalinjan 7 (Oikeudenmukaisen siirtymän Suomi) erityistavoitteeseen 7.1 Turpeesta luopumisen alueellisesti oikeudenmukainen siirtymä.
Kaikki avoinna olevat alueelliset haut löytyvät EURA2021-palvelusta.
Hakuaika
Hakuja auki. Kaikki avoimena olevat haut löytyvät EURA2021 -järjestelmästä.
Haut
Työllisyyteen ja osaamiseen liittyvät JTF-hankkeet Länsi-Suomessa – FRO (JTF) -projekt som anknyter sig till sysselsättning och kompetens i Västra Finland
– Hakuaika: 19.3.2026 – 16.10.2026
– https://eura2021.fi/hakuilmoitukset/hakuilmoitus/47f5f657-4244-48ff-8dfc-e71e3c0702e1/
Työllistymiseen ja osaamiseen liittyvät hankkeet Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa (JTF- TYOS) / Kompetens- och sysselsättningsrelaterade projekt i Södra Karelen och Kymmenedalen (FRO/JTF)
– Hakuaika: 10.4.2026 – 10.6.2026
– https://eura2021.fi/hakuilmoitukset/hakuilmoitus/048b7b7a-d48d-4e19-b365-773a8f265556/
Jatkuva JTF-hankehaku työllisyyteen ja osaamiseen liittyen Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa 2.2.2026 – 29.10.2026
– Hakuaika: 2.2.2026 – 29.10.2026
– https://eura2021.fi/hakuilmoitukset/hakuilmoitus/581186c8-be82-41fb-bb52-35beee5fad31/